Kolumni • Jaakko Veijola

Kymmenen vuotta sitten onnistuin häviämään putkeen kymmenen asiakaskilpailutusta. Huono onni kumuloituu siinä missä hyvä. Ja kun kerta toisensa jälkeen menee pieleen, pelko ja arkuus alkaa haista, eikä kukaan halua ostaa edes säälistä.

Tästä kuivasta kaudesta saldona oli aktiivinen viha powerpoint-esityksiä kohtaan. LIsäksi mieleen nousi kysymys: voisiko tuon kilpailutussysteemin jotenkin kiertää? Näin jopa yön pimeinä tunteina kangastuksia siitä, pitäisikö mennä asiakkaan puolelle töihin. Menisi jollekin sellaiselle brändille, jolla on mahdollisimman monta markkinoinnin P:tä hallussaan! Pistäisi homman oikein hehkumaan, ajattelin polleasti.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin tarkasteltuna vihani ppt:tä vastaan on vahvistunut, ja toisaalta turhat unelmat ruohon vihreydestä asiakkaan puolella ovat lakastuneet.

Teen nykyään ainoastaan ppt-esityksiä, mikäli asiakas tarvitsee sellaisen omaan myyntityöhönsä. En siis minun ja hänen välilleen. Esityksen nimittäin korvaavat kaikki muut keinot: suora dialogi, asiakkaan seinille visualisoidut ja dokumentoidut näkemykset tai vaikkapa minitutkimusten tulokset.

Olen kokenut melkoisen safarin eri työkulttuureja kahdeksan viime vuoden aikana, koska yrityksemme käyttöliittymä on tehdä työt asiakkaan kanssa.

Se on ihanaa, mutta samalla aikaisempi kangastukseni asiakkaan puolelle kokonaan töihin siirtymisestä on hävinnyt. Varmaankin suurin syy löytyy työn dynamiikasta, mikä suunnittelutoimiston puolella on aivan parasta. Melkein kaikki työ tehdään yhdessä. Omaan silmään asiakkaan puolella työ on paljon solistisempaa ja yksinäisempää. Ja ainakin minulle tuo olisi liian raskasta.

Joten hattu pois, olette työn sankareita sillä puolen aitaa!

Kirjoittaja on luova suunnittelija ketterään suunnitteluun erikoistuneessa Wörksissä.