Liiketoiminnan kehitykseen keskittynyt konsulttitoimisto Motley vahvistaa design- ja brändiosaamistaan kolmella rekrytoinnilla. Brändisuunnittelun ja graafisen muotoilun ammattilainen Martin Martonen on siirtynyt Motleylle graafiseen suunnitteluun erikoistuneelta Kokoro & Moilta. Martosen lisäksi Motleylla on aloittanut visuaalisena suunnittelijana Inga Gudoniene, joka on toiminut aikaisemmin suunnittelijana muun muassa Contrastilla ja Mios Agencylla.

Brändikehityksen strategista osaamista vahvistettiin palkkaamalla Elina Niemistö Motleylle syksyllä 2019. Hän tuli taloon Miltton Creativelta.

“Keskitymme Motleylla entistä vahvemmin yritysmuutosten läpiviemiseen. Liiketoiminnan muutos ei ole vain strateginen tai tekninen hanke. Muotoilu on avainasemassa muutoksen onnistumisessa. Näkyviä ja kansainvälisesti noteerattuja töitämme ovat muun muassa Posti Box -palvelukonsepti sekä Kemiran, Skannon ja CapManin brändiuudistukset”, kertoo Motleyn perustaja Arto Martonen.

Yritys kasvoi uusien rekrytointien myötä 50 henkilöön. Viime vuoden aikana Motley on tehnyt yhteistyötä muun muassa Helenin, Stockmannin, Fiskarsin, Kemiran ja Stora Enson kanssa.