Helsingin Töölössä sijaitsevan Kulttuuritehdas Korjaamo on saanut uudet omistajat. Korjaamon vuonna 2004 perustanut Raoul Grünstein myi osuutensa viisikolle, jonka muodostavat Livson Group, Jaajo Linnonmaa, Antti Luusuaniemi, Wille Niinistö ja Kim Heiniö.

Grünstein on toiminut vuodesta 2017 lähtien yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

”Olen iloinen, että Korjaamo saa nyt uudet osaavat omistajat ja sen toimintaa kaupunkikulttuurin keskuksena kehitetään ammattimaisissa käsissä. Tämä oli hyvä hetki luopua Korjaamosta, sillä itse keskitymme Allas-merikylpylöiden kansainvälistämiseen. Olen kiitollinen värikkäistä vuosistamme henkilöstölle, taiteilijoille, kaupunkilaisille ja Helsingin kaupungille”, toteaa Grünstein tiedotteessa.

Uusi pääomistaja on markkinointi-, tapahtuma-, lisensiointi- ja matkailualan kotimainen perheyhtiö Livson Group, joka omistaa muun muassa Muumimaailma Oy:n ja markkinointitoimisto Lataamo Groupin. Muut neljä omistajatahoa ovat elokuva- ja televisioalan ammattilainen sekä Red Carpet -festivaalikokonaisuuden perustaja ja taiteellinen johtaja Antti Luusuaniemi, sarjayrittäjä ja mediapersoona Jaajo Linnonmaa, Lataamo Groupin luova johtaja ja monialayrittäjä Wille Niinistö sekä Helsingin ravintolakulttuurin kehittäjä ja pitkän linjan yrittäjä Kim Heiniö.

”Korjaamossa yhdistyy kaikki se, mihin me ryhmänä suhtaudumme intohimolla: on yhteisöllisyyttä, laadukasta ravintolaliiketoimintaa, monikulttuurisuutta, leffojen maailmaa, tapahtumallisuutta sekä keikka- ja klubitoimintoja. Ja kaiken rinnalla syvä osaaminen yritysyhteistyökonsepteista ja luovasta kaupallistamisesta”, Wille Niinistö sanoo.

Kaikkia Korjaamon toimintoja tullaan kehittämään ja osittain uudistamaan omistajanvaihdoksen myötä. Muutoksista kerrotaan tarkemmin loppuvuoden 2020 aikana.