Käsien desinfiointiaineesta on ollut maailmanlaajuinen pula koronapandemian vuoksi.

Kyrö Distillery aloitti käsidesin tuotannon maaliskuussa ja toimitti ensimmäiset erät sairaanhoidon sekä muiden kriittisten palveluiden käyttöön. Nyt käsidesiä riittää myös kuluttajille.

Parantaakseen käsidesin kuluttajasaatavuutta avaa Kyrö tiistaina 21. huhtikuuta käsidesikioskin Helsinginkadun ja Fleminginkadun kulmassa sijaitsevaan lippakioskiin.

Kioski avataan yhteistyössä lippakioskia hallinnoivan ravintolan Tenho Restobarin kanssa.

Kyrön myyntijohtaja Mikko Ali-Melkkilä kertoo, että tislaamon valmistama käsidesi on herättänyt todella paljon kiinnostusta. Kysyntä on tullut yritykselle yllätyksenä.

”Olemme saaneet yli 5 000 yhteydenottoa aiheesta sekä kuluttajilta että yrityksiltä. Suosio yllätti meidät totaalisesti.”

”Meillä on oikeastaan koko firma valjastettu nyt käsidesin tuotantoon ja olemme niin onnekkaassa tilanteessa, että pystyimme perumaan suunnitellut lomautukset jo muutama viikko sitten, kiitos käsidesin”, Ali-Melkkilä kertoo M&M:lle.

Käsidesiä kotiinkuljetettuna

Käsidesikioskissa myydään ainoastaan Kyrön hajustamatonta 500 ml:n käsidesigeeliä.

Käsidesiä voi tilata myös Wolt- ja Foodora-applikaatioiden kautta ja kioski toimii ostosten noutopaikkana. Applikaatioiden kautta tuotteen saa luonnollisesti myös kotiinkuljetettuna.

Woltin maajohtaja Henrik Pankakoski kertoo yrityksen etsivän jatkuvasti uusia tapoja helpottaa ihmisten arkea.

“Olemme todella iloisia saadessamme Kyrön mukaan Woltiin ja että voimme tuoda heidän käsidesinfiointituotteensa yhä useamman saataville, sillä käsien puhtaana pitäminen on erityisen tärkeää näinä aikoina.

”Jokainen tilaus noudetaan sekä toimitetaan tuttuun tapaan ilman kontaktia”, Pankakoski kertoo.

Foodoran omistavan Delivery Heron markkinointijohtaja Nora Särkän mukaan sovellus mahdollistaa tilaamisen myös niille, jotka eivät voi käydä kioskilla ostamassa tuotetta.

“Me haluamme mahdollistaa sen, että käsidesit löytävät ripeästi ja helposti tiensä ihmisten käyttöön”, Särkkä kertoo.

Kyrö on jo pitkään miettinyt, että kotiinkuljetuspalvelut voisivat olla yritykselle erinomainen kanava asiakkaiden palvelemiseen, mutta nimenomaan ulkomaisilla markkinoilla Suomen alkoholilainsäädännön vuoksi.

”On mahtavaa, että pääsimmekin sitten kokeilemaan tätä kuitenkin Suomessa, yllättäen!”, Ali-Melkkilä toteaa.

Koronaviruksen aiheuttamasta epidemiasta huolimatta kevät tekee nyt vahvasti tuloaan ja ennusteet povaavat Helsinkiin kuluvaksi viikoksi lämpöä ja myös auringonpaistetta.

”Kehotan Helsinkiläisiä lähtemään ulos nauttimaan upeasta ilmasta ja hankkimaan pullollisen Kyrön Käsidesiä! Muistetaan kioskilla asioidessa turvavälit kuitenkin”, Ali-Melkkilä linjaa.

Kyrön käsidesin on tarkoitus palvella yhteiskuntaa ja turvata toimeentulo. Tuotteella ei tehdä voittoa.