Kaksi kolmesta suomalaisesta ostaa tai on ostanut kosmetiikkaa taxfreestä matkojensa yhteydessä, selviää hintavertailupalvelu Hintaoppaan kuluttajatutkimuksesta. Noin kolmannes vastaajista uskoo saavansa kauneustuotteet taxfreestä verkkokauppoja edullisemmin, mutta totuus on toinen. Yhdeksän kymmenestä tuotteesta myydään verkossa halvemmalla.

Ennen kesän vilkkainta lomakautta ja sen aikana hintavertailupalvelu Hintaopas vertasi 56:n kauneus- ja elektroniikkatuotteen hintoja verkkokaupoissa ja Helsinki-Vantaan lentokentän taxfree-valikoimassa. Vertailu tehtiin neljänä eri ajankohtana touko-heinäkuussa. Hintavertailussa selvisi, että 51 kappaletta 56:sta vertaillusta tuotteesta oli halvempia netissä kuin lentokentän taxfree-myymälässä. Tutkimuksessa selviää, että verkossa ostosten tekeminen on keskimäärin peräti 27 prosenttia taxfreetä edullisempaa.

Vastaajien yleisimmät syyt ostaa kosmetiikka lentokentältä olivat edullisuus (59% vastaajista) sekä lentokentällä oleva ylimääräinen aika (45% vastaajista).

”Taxfreessä kuluttajalle syntyy helposti mielikuva siitä, että kaikki on edullista, sillä esillä on esimerkiksi paljon ”osta kolme, maksa kaksi" -tarjouksia. Tutkimuksestamme selviää, että lentokenttien taxfree-shoppailu on kuitenkin kaukana edullisesta. Yksittäisiä tuotteita voi toki löytää hyvään hintaan ja verkkokauppoja edullisemmin, mutta ennen ostosta kannattaa tarkistaa, saako tuotteen halvemmalla verkosta. Parhaassa tapauksessa ero saattaa olla jopa useita kymmeniä euroja”, Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett sanoo tiedotteessa.

Hintaerot näkyivät selvimmin kosmetiikkatuotteiden kohdalla.Suurin hintaero kosmetiikkatuotteissa oli peräti 66,86 euroa. Esimerkiksi Calvin Klein Euphoria For Men edt 100ml -parfyymin sai verkosta edullisimmillaan hintaan 13,14 euroa, kun taxfreessä sen hinta oli samaan aikaan 80,00 euroa. Lancomen Artliner Eyeliner puolestaan maskoi verkossa halvimmillaan 27,30 euroa ja kentällä 36,00 euroa. Joidenkin tuotteiden kohdalla vierailu taxfreessä kuitenkin kannatti, sillä esimerkiksi Sony WH-1000XM2 -kuulokkeet sai taxfreestä itselleen verkkoa edullisemmin.

”Vaikka usein ajatellaan, että parhaat tarjoukset on mahdollista napata taxfreessä, verkkokauppojen yhä koveneva hintakilpailu on johtanut siihen, että parhaat hinnat löytyvät usein verkosta”, Matinvesi-Bassett toteaa.