– Kiva kun onnistui näin pikaisesti tämä briiffi. Juu, elikkäs, mietittiin tuossa johtoryhmän poikien kanssa kun piipahdettiin viikonloppuna Singaporen GP:ssä että nyt on kovasti ilmassa nämä arvot ja tämä vastuullisuus. Luin Finskin bisneksessä sen Financial Timesin jutun siitä että kapitalismi on rikki ja se pitää ajatella uusiksi. Että ei voida enää maksimoida voittoja ja omistaja-arvoa. Hirveetä bullshittiä tietty, mutta mietittiin että tässä voisi olla hyvä kampanjan paikka: jos ollaan ensimmäisenä liikkeellä niin saadaan mielikuvahyöty kotiin.

– Niin, siis ymmärsinkö nyt oikein että te haluaisitte tehdä tästä mainoskampanjan? Että olette muuttamassa toimintaanne ja haluatte kertoa siitä laajemminkin?

– Kuka tässä mistään toiminnan muuttamisesta on puhunut. Tässä on vaan nyt selkeä trendi johon kannattaa hypätä. Just vähän aikaa sittenhän ne jenkkijohtajatkin julisti että yritysten pitää toimia myös asiakkaiden ja työntekijöiden ja yhteiskunnan puolesta. Hirveää tuubaa, mutta selvä trendi, sokeakin sen näkee - luulisi että noilla punavuorelaisilla jättikakkuloilla sen näkisi vielä selvemmin. Trend is your friend, sillä kannattaa ratsastaa, niin kuin villihevosella tai myrskytuulella. Tässä on nyt mahdollisuuksien ikkuna auki, mutta meidän pitää olla nopeita.

– Niin, öh, en mä lähtisi tästä kyllä mitään kampanjaa tekemään, ainakaan jos ette ole mitenkään muuttamassa varsinaista toimintaanne. Teillä on muutenkin ollut siellä vanhustenhoitobisneksessä nyt aika haastavia aikoja julkisuuden suhteen. Ei kannata nyt mihinkään viherpesuun lähteä vaan mieluummin laittaa sitä toimintaa ensiksi kuntoon.

– Sun vastaus oli väärä. Me maksetaan teidän liksat ja jos me halutaan tehdä tästä kamppis, niin sinuna alkaisin sitä jo suunnittelemaan. Tuolla on meidän oven takana liuta ilmaista työtä tekeviä toimistoja, teille me sentään maksetaankin jotain koska eihän me mitään riistokapitalisteja olla, kun ei se ole enää trendikästäkään, heh heh.

– Niin. Niinpä. No onko teillä mitään konkreettista? Edes yhtä käytännön asiaa mitä olisitte vastuullisuuden eteen tehneet, vaikka jotain ilmastonmuutokseen liittyvää?

– Ilmastonmuutos! Sä sen sanoit! Just Singaporessa poikien kanssa manattiin että näin se ilmastonmuutos vaikuttaa jo omaankin elämään, kun siellä jossain lähellä oli jotain paloja joiden takia oli niin saakelisti savua että ei meinannut formuloita nähdä saati että olisi saanut kirkkaita kuvia sieltä hotellin infinity poolilta. Siinä se on, tehdään se vastuullisuuskamppis ilmastokärjellä. Kyllä teiltäkin niitä ideoita lähtee kun vähän haastaa.

– Niin, no, mutta onko teillä mitään konkreettista, oletteko oikeasti tehneet jotain ilmaston hyväksi?

– Just leikattiin meidän muovijätettä kolmanneksella kun päätettiin vaihtaa meidän vanhusten vaipat 36 tunnin välein aiemman 24:n sijaan. Se on aika merkittävä juttu, säästöt on selvät ja ilmastokin kiittää.

– Niin.

– Hei, nyt tuli kuningasidea! Tässä teen nyt teidän hommia mutta kun on flow päällä niin antaa mennä. Mitä jos me hankitaan se ruotsalainen pikkulikka meidän influensseriksi? Katsoin että sillä on Instassa 5,6 miljoonaa seuraajaa, ihan tajuton määrä. Jos me tehdään sen kanssa samanlainen filkka kuin sen puhe siellä YK:ssa, se että ”kuinka te kehtaatte". Että kuinka te kehtaatte pitää vanhuksia yksin kotona kun ne vois saada hyvää hoitoa ja huolenpitoa meidän yrityksessä. Siinä on käsiskin melkein valmiina. Jos sen kanssa saisi diilin filkasta, parista meitä hehkuttavasta postauksesta ja osallistumisesta pr-tilaisuuksiin, vaikka meidän perhepäivään johon tulee muitakin tubettajia. Mitäs sanot, eiks oo hyvä? Että kuinka te kehtaatte, heh.

Kirjoittaja Jukka Hakala on Konsulttitoimisto Kotoban toimitusjohtaja.

Lue lisää: Näin voitat julkisen tarjouskilpailun

Lue lisää: Apinoiden planeetta

Lue lisää: Viisikymppinen mainosmies on kehäraakki