Lauantaina 12.10. on Euroopan elinsiirtopäivä. Munuais- ja maksaliiton uudessa Ole luovuttaja -kampanjassa urheilutoimittaja Mervi Kallio, huippukokki Kari Aihinen, hyvinvointivalmentaja Karita Tykkä sekä lifestyle-bloggari Juri Silvennoinen muistuttavat elinluovutustahdon ilmaisemisen tärkeydestä ja kertovat, miksi tahdon ilmaisu oli heille tärkeää.

Kampanjalogon on suunnitellut taiteilija Linda Linko ja siitä on tehty myös logolla varustettu t-paita, jonka voi voittaa kampanjaviikon aikana sosiaalisen median arvonnoissa. Paikallisia tapahtumia on ympäri Suomen.

Elinsiirtoa odottaa Suomessa yli 550 ihmistä. Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Vaikka lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, elinluovutustahdon ilmaiseminen selkeyttää ja nopeuttaa tilannetta, kertoo kampanjan suunnittelusta ja toteutuksesta vastaava Munuais- ja maksaliiton viestintäpäällikkö Petri Inomaa.

”Kampanja pitää sisällään neljä lähettilästä, jotka muistuttavat, että joskus luovuttaminen on hyvä juttu. Mervi Kallio, Karita Tykkä, Kape Aihinen ja Juri Silvennoinen esiintyvät julisteissa, somemainoksissa, videoissa ja lehtimainoksissa. Printissä kampanja näkyy Hesarissa mainoksena lauantaina ja torstain Apu-lehdessä sekä diginä IS-digikampanjassa neljän päivän ajan. Somessa on luonnollista näkyvyyttä ja maksettua mainontaa”, Inomaa kertoo M&M:lle.

Vapaaehtoiset järjestävät viikon aikana tapahtumia ympäri Suomen. Mediatiedotteita kampanjaan kuuluu viisi. Lisäksi kampanjaan ajoitettiin uuden elinluovutuskortti-sovelluksen julkaisu.

Sovelluksella voi ilmaista tahtonsa ja kertoa sen viestillä ja somessa läheisilleen. Sairaalat järjestävät henkilökunnalle koulutusta ja yleisölle tapahtumia, joihin Munuais- ja maksaliitto on toimittanut materiaalia, muun muassa kaulanauhoja ja kyniä sekä julisteita.

Muiden auttaminen on yksi elämän tarkoituksista

Elinluovutuskortin tehnyt urheilutoimittaja, F1-lähetyksistä tuttu reportteri Mervi Kallio kertoo M&M:lle, että mahdollisuus auttaa muita on hyvin merkittävä asia elämässä. Allekirjoitus hoitui nopeasti tennispelin jälkeen.

”Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa tarvitsee toisen apua. Kun elinluovutustahto on kerrottu, nopeuttaa se elinluovutusta ja ihmishenkien pelastamista.”

”Toisten ihmisten auttaminen niin pienissä kuin isoissa asioissa on yksi elämän tarkoituksista. Minulle kortin allekirjoittaminen antaa lohtua siitä, että voin kuoltuanikin auttaa jotakin muuta, ehkä jopa pelastaa jonkun hengen”, Kallio kertoo M&M:lle.

Ravintoloitsija Kari Aihinen allekirjoitti elinluovutuskortin lätkätreenien päätteeksi. Elinluovutus oli hänelle kuitenkin asiana tuttu jo vanhastaan.

”Annoimme luvan elinluovutukseen, kun isäni kuoli aivoverenvuotoon. Olen itsekin valmis pelastamaan ihmishenkiä luovuttamalla elimeni kuoltuani. Elinluovutus on hieno tapa auttaa. Toivon mukaan edessäni on tosin vielä monta mahtavaa vuosikymmentä. Jokainen päivä on hyvä pelipäivä”, Aihinen kertoo tiedotteessa.

Vaikka kiire painaa joskus päälle, hyvinvointivalmentaja Karita Tykkä ei luovu päivittäisestä uintihetkestä. Sen päätteeksi voi tehdä hyvää. Tällä kertaa hän teki elinluovutuskortin.

”Meillä kaikilla on mahdollisuus olla elinluovuttaja. Luovuttamalla itselleni tarpeettoman, voin auttaa tai jopa pelastaa toisen – se antaa yhden lisämerkityksen elämälleni sekä keholleni ja se on kaikessa raadollisuudessaan upea ajatus”, Tykkä toteaa.

Lifestyle-bloggari Juri Silvennoinen päätti allekirjoittaa elinluovutuskortin mietittyään asiaa päiväkahvin ääressä. Hän kertoo, että moni asia on alkanut herättämään ajatuksia ja iän ja kokemuksen karttuessa. Itsestäänselvyydetkin ovat muuttuneet.

”Vaikka oma kuolema ei pelota tai tunnu millään tavoin ajankohtaiselta, on jotkut asiat hyvä tehdä nyt. Elinluovutus ei ole itseltä mitään pois, mutta se voi antaa elämän jollekin toiselle. Siksi on hyvä ilmaista oma elinluovutustahtonsa. Ja kuka tietää, etteikö vastaanottaja olisikin joskus minä itse”, Silvennoinen pohtii.

Kampanja aika on 7.–12.10 mutta Munuais- ja maksaliitto hyödyntää ja käyttää kampanjan aikana tuotettua materiaalia myös jatkossa. Kokonaisuudessaan kampanjan budjetti on noin 45 000 euroa. Kampanja on suunnattu kaikille täysi-ikäisille suomalaisille. Tarkempaa kohderyhmää ei ole Petri Inomaan mukaan valittu.

”Luovuttaja voi olla minkä ikäinen tahansa. Nuoret tietävät gallupien mukaan huonoiten asiasta, joten heille on erityisesti suunnattu some ja sovellus. Toisaalta yläikärajaa ei ole, ja kampanja näkyy sen vuoksi myös printissä jonkin verran”, kertoo Inomaa.

Elinluovutustahdon voi kertoa allekirjoittamalla elinluovutuskortin, lataamalla elinluovutuskortti-sovelluksen, kirjaamalla tahdon Omakantaan tai vain kertomalla asiasta läheisilleen.

Lue lisää: Supersankarimunuainen muistuttaa elintavoista kampanjassa

Lue lisää: Kampanja sai suomalaiset luovuttamaan