Radio

M&M 4.2.2016 14:05 päivitetty 3.3.2016 15:38

"Kukin omalla tavallaan" - Vuodenajat eivät vaikuta suomalaisten radiokuunteluun

Colourbox

Radio on suomalaisten kestosuosikki, jota kuunnellaan päivittäin keskimäärin kolme tuntia.

Radion suosio on pysynyt pitkään vakaana. Se selviää Finnpanelin pitkäaikaisesta radion kuuntelua mittaavasta tilastoinnista.

"Useimmat meistä kuuntelevat radiota säännöllisesti ja kukin omalla tavallaan. Radio tavoittaa päivittäin 3,7 miljoonaa suomalaista. Viikoittain radiota kuuntelee lähes koko Suomi", sanoi Finnpanelin toimitusjohtaja Lena Sandell Finnpanelin Radiovuosi-tilaisuudessa Helsingissä torstaina 4. helmikuuta.

Suomalaiset kuuntelevat radiota päivittäin keskimäärin kolme tuntia ja noin 1-2 kanavaa päivässä.

"Pitkän aikavälin trendi näyttää radiolle lievästi laskevaa käyrää. Radiomaisemassa on tapahtunut tällä välin paljon. Esimerkiksi vuosituhannen vaihteessa myönnettiin monta uutta toimilupaa ja monen radion kuuluvuusalue kasvoi."

Suomalaiset ovat hyvin uskollisia kanaviaan kohtaan. Kuunnelluin radiokanava on edelleen Yle Radio Suomi, jota kuuntelee etenkin vanhempi väestö. Toiseksi kuunnelluin on Radio Suomipop ja kolmanneksi Yle Radio 1.

"Radion kuuntelussa on tapahtunut keskittymistä kolmen suurimman: Yleisradion, Bauer Median ja Nelonen Median radioille", Sandell sanoi.

Radion paras kuunteluaika on kello 7.15-16.30, jolloin kuuntelijoita on yli miljoona. Vuorokauden kuunnelluin vartti on aamulla kello 8.00-8.15.

"Silloin kolmannes kuuntelijoista kuuntelee radiota kotonaan, viidennes autossa ja 16 prosenttia radion ääressä työpaikalla", Sandell tarkensi.

Radiota kuunnellaan keskimäärin päivittäin saman verran vuodenajasta riippumatta. Viime vuoden heinäkuussa sitä kuunneltiin kaikkein eniten.

Kaupallisella radiolla pyyhkii hyvin. Viime vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan viettänyt radio saavutti kaikkien aikojen ennätystuloksensa 59,4 miljoonan myynnillä. Uusia paikallisia toimilupia tuli jakoon lähes 100. Kaupallisten radiokanavien kokonaiskuunteluosuus oli 75 prosenttia alle 45-vuotiaiden keskuudessa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö