Kuntamarkkinoinnin ensimmäisissä SM-kilpailuissa on kaksi kilpailusarjaa: matkailusarja sekä kunta-, seutu/aluesarja.

Maksuttomaan kilpailuun saivat osallistua kunnat ja kuntayhtymät sekä niiden omistamat organisaatiot vuonna 2005 toteutetulla tai käynnissä olleella markkinointiteolla.

Tavoite on nostaa esille ja palkita kunta-alalla toteutettuja esimerkillisiä, vaikuttavia ja tuloksellisia markkinointitekoja.

- Kilpailulla halutaan vahvistaa markkinoinnin ja markkinointiviestinnän osaamista, arvostusta ja ymmärtämistä koko kuntakentässä. Samalla syntyy vertailutietoa onnistuneista markkinointiteoista ja niiden toteuttamisen taustoista, tuomaristojen puheenjohtaja, Kuntaliiton väliaikainen viestintäjohtaja Aino-Marja Kontio perustelee.

Kisa innosti kuntia

Kilpailutöitä tuli yhteensä 56, kun kuntia Suomessa on tällä hetkellä 431.

- Olimme yllättyneitä siitä, että kunnat osallistuivat kilpailuun näin innokkaasti, Kontio myöntää.

- Näin ensimmäisellä kerralla kilpailun sääntöjä ei haluttu muokata liian tiukoiksi, kun ei ollut selkeää kokonaiskuvaa siitä, minkälaisia kilpailutöitä olisi odotettavissa. Tämän vuoksi kilpailutyöt olivat melko erilaisia ja eritasoisia, Kontio kuvailee tasoa.

Voittaja toukokuussa

Matkailusarjaa tuomaroinut Viking Linen markkinointijohtaja Risto Peltola oli töiden tasosta positiivisesti yllättynyt. Kuntien matkailumarkkinointi on selvästi ammattimaistunut, joskin kuntien ja yritysten roolit eivät ole vielä ihan selkeitä.

Peltola löysi kampanjoista tuoretta ajattelua ja hienoja ituja jatkoa varten.

Tuomaristot totesivat, että ensi vuonna kilpailuun voisi ottaa mukaan useampia sarjoja, kuten eri sarjat pienemmille ja suuremmille kunnille. Parhaat työt esitellään ja palkitaan 3.5.2006 Aulangolla järjestettävässä Piiri-kuntamarkkinointitapahtumassa.