Halo Top Creamery tuo maailman ensimmäisen jäätelösaunalautan Helsinkiin 27. syyskuuta. Halo Top -saunalautta risteilee yhden päivän ajan Hakaniemestä Hernesaareen ja takaisin ja tarjoaa vierailleen näköalan Helsingin rannikolle. Samalla vierailla on tilaisuus syödä niin paljon Halo Top -jäätelöä kuin he jaksavat, joko suoraan purkista tai keittiömestarin valmistamina, Instagramiin kuvattaviksi sopivina jäätelöannoksina. Tarjolla on myös mocktaileja, musiikkia ja tietysti mahdollisuus saunoa. Sisäänpääsy lautalle arvotaan Instagramissa yhteistyössä Fit-lehden kanssa, ja mukaan pääsee kahdeksan onnekasta voittajaa ystävineen.

Halo Top -saunalautan ideana on yhdistää kaksi suomalaisten rakastamaa asiaa: saunominen ja jäätelö. Suomessa on 2,3 miljoonaa saunaa, enemmän henkilöä kohden kuin missään muualla maailmassa. Lisäksi suomalaiset syövät vuodessa noin 13 litraa jäätelöä henkilöä kohden, mikä on enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa.

“Arvostan hyviä löylyjä ja saunaa, joten olin innoissani, kun kuulin, että saunominen on suomalaisten lempiajanviete”, kertoo Halo Top Creameryn toimitusjohtaja Doug Bouton tiedotteessa.

“Mielestämme kuuman saunan ja meidän kylmän jäätelömme yhdistäminen on ainutlaatuisen suomalainen tapa juhlistaa lanseeraustamme ja palkita suomalaiset fanimme kokemuksella, josta he varmasti nauttivat”, hän sanoo.

Vähäkaloriset Halo Top -jäätelöt lanseerattiin Suomessa elokuussa. Yhdysvalloissa Halo Top nousi vuonna 2017 maan myydyimmäksi jäätelöksi.

Lue lisää: Amerikassa huimaan suosioon noussut Halo Top -jäätelö tulee nyt Suomeen – milleniaaleja tavoitteleva brändi keskittyy someen ja vaikuttajiin

Juttua muokattu kello 13:52: Lisätty maininta yhteistyöstä Fit-lehden kanssa.