Yritykset

Laura Kukkonen 31.3.2017 07:25

Kuusamon Juusto elää kohtalon hetkiä - "Meillä on paljon tehtävää"

Arttu Laitala
Kuusamon Juuston toimitusjohtajana viime syksynä aloittaneen Jyrki Vaittisen tehtävänä on pelastaa yritys.

Juustolan tulevaisuus on velkojien käsissä, kun Kuusamon Juusto vie saneeraussuunitelmansa käräjäoikeuteen parin viikon päästä. Toimitusjohtaja Jyrki Vaittinen panee itsensä peliin yrityksen nousun eteen.

"Tästä on mahdollista saada hieno menestystarina."

Yrityssaneerauksessa olevan Kuusamon Juuston toimitusjohtajaa Jyrki Vaittista ei voi syyttää uskon puutteesta. Vaittinen on ottanut yhtiön omakseen muutamassa kuukaudessa.

Maaliskuun alussa Vaittinen lupasi hiihtävänsä Helsingistä Kuusamoon, jos helmikuussa kauppojen hyllyille nostetun Seita-juuston lanseeraus onnistuu ja tuote saavuttaa myyntitavoitteet.

"Ihan hyvin se on lähtenyt liikkeelle. Sanotaan niin, että en ole vielä voidellut suksia", Vaittinen naurahtaa.

Seita-juuston jälkeen yhtiö aikoo lanseerata uudistetut tuotteensa kesän alussa. Brändiuudistuksen suunnittelussa Werklig ja Kuusamon Juusto määrittelivät yhtiön yhdeksi arvoksi taistelijaluonteen. Sitä tarvitaan edelleen.

Kuusamon Juusto on juuri nyt kokoamassa saneeraussuunnitelmaansa, joka on tarkoitus jättää käräjäoikeuteen parin viikon kuluttua. Viime marraskuussa yhtiön toimitusjohtajana aloittanut Vaittinen kertoo, että suunnitelman läpimenon eteen tehdään kaikki mahdollinen. Velkojat voivat joko hylätä tai hyväksyä suunnitelman vanhojen velkojen lyhentämisestä. Ensin mainittua vaihtoehtoa Vaittinen ei halua edes ajatella.

Vaikeat vuodet

Talousvaikeudet ovat varjostaneet Kuusamon Juuston toimintaa koko brändin olemassaolon ajan. Arla Ingman lopetti juuston valmistuksen Kuusamossa ja samalla koko Suomessa vuonna 2012. Alueen maitotilalliset, eli Kuusamon Osuusmeijeri alkoi valmistaa samassa juustolassa tuotteita vuonna 2013. Sen jälkeen tulivat Venäjä-pakotteet, Putin-juustot ja velat. Vuonna 2015 yhtiön liikevaihto laski 23 prosenttia 16,2 miljoonaan euroon ja tulos jäi 4,7 miljoonaa euroa pakkaselle.

Vuoden 2016 helmikuussa Kuusamon Juusto hakeutui yrityssaneeraukseen. Sittemmin myös yrityksen suurin maidon toimittaja Kuusamon Osuusmeijeri kävi läpi prosessin ja on nyt saanut oman suunnitelmansa hyväksyttyä.

"He ovat nyt meitä askeleen edellä tässä. Toivottavasti pääsemme samaan tilanteeseen kevään aikana", Vaittinen sanoo.

Vaittisen ensimmäiset kuukaudet ovat kuluneet lukujen ja tuotannon tehostamissuunnitelmien parissa. Samaan aikaan juustobrändi on alkanut rakentaa uutta markkinointiaan ja brändiuudistusta.

Nimi tutuksi

Kuusamon Juuston iso haaste on brändin tunnettuus. Moni tuntee esimerkiksi Paimenpoika-juustot, mutta yrityksenä juustola on täysin vieras.

"Meillä on paljon tehtävää tuotannon kehittämisessä ja toiminnan tehostamisessa. Käynnistämme myös markkinointia. Tunnettuutta pitää parantaa, että ihmiset löytäisivät tuotteemme juustohyllystä. Se on tärkeä ensimmäinen vaihe markkinoinnissa."

Yhtiö haki viime vuonna nimenomaan markkinointitaustaista toimitusjohtajaa. Vaittinen on aiemmin urallaan työskennellyt muun muassa Fazerilla, Danonella ja McDonald´silla markkinoinnin parissa. Hän kutsuu viimeisintä, viisi vuotta kestänyttä markkinointipestiään Mandatum Lifella "poikkeamaksi" pois ruoan ja elintarvikkeiden parista.

"Tietenkään ihan lyhyellä tähtäimellä markkinointi ei välttämättä ratkaise mitään, mutta pitkässä juoksussa ehdottomasti. Siksi olemme aktivoituneet markkinoinnin ja brändin parissa."

Vaittinen uskoo, että Valion dominoimilla Suomen juustomarkkinoilla on tilaa pienemmälle suomalaiselle toimijalle. Hän korostaa juustolan sijaintia puhtaan luonnon keskellä ja pääasiassa lähialueelta tulevaa maitoa. Siitä saa pohjan vahvalle bränditarinalle.

Riski on mahdollisuus

Toimitusjohtaja Vaittinen on valmistautunut siihen, että saneeraussuunnitelman loppuun vienti eli vanhojen velkojen takaisinmaksu vie useamman vuoden. Jos suunnitelma tulee hyväksytyksi, yhtiön toiminta ja kehittäminen jatkuvat kuten normaalisti.

"Sehän ei sinällään vaikuta liiketoimintaamme muuten, kuin että lyhennämme velkoja jatkuvasti. Pystymme aloittamaan kehittämisen ja kansainvälistymisen."

Vaittiselle työ Kuusamon Juuston toimitusjohtajana on myös ainutlaatuinen mahdollisuus.

"Sellaista ei tule kovin usein tarjolle, että on yhtiö, joka uskoo liiketoiminnan kääntyvän menestyksekkääksi markkinointiosaamisella."

Kommentti

20.08.2018 12:53

Pikaruoka pelastaa kauppakeskuksen

Ihme on tapahtunut – suomalaiset ostivat jälleen vaatteita kauppakeskuksista. Enimmäkseen kauppakeskuksia kuitenkin vilkastuttavat kahvilat ja ravintolat.