Kuusamossa lähialueen maidosta juustoa valmistava Kuusamon Juusto nimitti toimitusjohtajakseen Jyrki Vaittisen.

Vaittinen aloittaa tehtävässä marraskuun alussa. Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Esko Saajanto keskittyy puolestaan jälleen hallitustyöskentelyyn.

Yhtiö kertoo hakevansa uutta kasvua palkkaamalla yrityksen johtoon markkinointiosaajan.

Vaittinen on aiemmin toiminut markkinoinnin ja liiketoiminnan kehittämisen tehtävissä muun muassa Fazer Makeisilla, McDonald’s illa, Danone lla ja viimeisimpänä Mandatum Life lla asiakasmarkkinoinnissa ja markkinointiryhmän päällikkönä.

"Kuusamon Juusto on mielenkiintoisessa muutosvaiheessa oleva yritys, jonka historia on melko tuotantolähtöinen. Uskonkin että kuluttaja- ja asiakaslähtöisellä tekemisellä on saavutettavissa merkittävää kasvua", Vaittinen sanoo tiedotteessa.

Vaittisen mukaan Kuusamon Juuston viime vuodet ovat olleet haastavia, mutta kuluneen vuoden aikana tehdyt uudistukset ovat saaneet yrityksen suunnan kääntymään.

"Nykyinen toimitusjohtaja on tehnyt hyvää pohjatyötä ja tästä on hyvä lähteä jatkamaan. On tärkeää kasvattaa tuotemerkkien tunnettuutta ja saada kuluttajat maistamaan tuotteita. Vain näin kuluttajat voivat itse todeta Kuusamon alueen tarjoaman ainutlaatuisten juustojen maun ja laadun", Vaittinen kertoo.

Toimitusjohtajan pestinsä jättävä Esko Saajanto sanoo, että yrityksen toiminta ja tuotanto on nyt vakiinnutettu.

"Tuotteiden saatavuus kaupoissa on merkittävästi parantunut, brändin arvostus on noussut ja tuotekehitys on aktiivista. Yrityksen liikevaihto kasvaa tällä tilikaudella yli 20 prosenttia ja myös tuloskehitys täyttää sille asetetut tavoitteet. Yritys on siirtymässä selkeästi seuraavaan kehitysvaiheeseen", Saajanto sanoo.

Hallituksen puheenjohtaja Matti Kärkkäinen kertoo yhtiön tarvitsevan kasvua varten osaamista markkinoinnista ja brändien rakentamisesta.

Kuusamon Juusto työllistää Kuusamossa noin 80 henkeä. Yhtiö perustettiin nykymuodossaan vuonna 2012, jolloin Arla luopui omistuksestaan Kuusamon juustomeijerissä. Kuusamon Juuston valikoiman tunnetuimpia tuotteita ovat muun muassa emmentaljuustot sekä Paimenpoika-tuotemerkin alla olevat juustot.