Vuonna 2009 kuvataiteilija Riiko Sakkinen sai tarjouksen. Muun muassa surffivaatteita valmistava ranskalainen Oxbow oli kiinnostunut tekemään yhteistyötä kapitalismia ja kulutusyhteiskuntaa taiteessaan kritisoivan Sakkisen kanssa.

Alku vaikutti lupaavalta, ja ideoita oli ilmassa paljon. Luvassa oli ainakin Sakkisen ideoima t-paitamallisto, ja mikä parasta, täysin vapaat kädet tehdä jopa kriittistä taidetta. Se oli Sakkiselle ehdottoman tärkeää, ja hänen mukaansa yhtiö suostui siihen tapaamisessa pääkonttorilla Bordeaux’ssa, jossa Sakkinen keskusteli yhtiön silloisen toimitusjohtajan Eric Bonnemin kanssa.

”Sanoin, että en tee mainontaa tälle yritykselle. Jos te otatte minut tähän hommaan, niin minulla on täysvapaus tehdä mitä vain.”

Tapaamisen jälkeen projekti sai ­välittömästi lisää tuulta purjeisiinsa, sillä Sakkiselle väläyteltiin mahdollisuutta järjestää oma näyttely Bordeaux’n nykytaiteenmuseossa. Ehdotus tuli Sakkiselle yllätyksenä.

Projektin suuntaviivat olivat ensimmäisen tapaamisen jälkeen vielä auki. Inspiraatiota varten Oxbow perui Sakkisen paluulennon, antoi ­hänelle autonavaimet käteen ja lähetti taiteilijan inspiroitumaan ranskalaisiin surffi­kyliin.

Projektin seuraava vaihe toteutettiin isoin maailman tyyliin. Sakkinen lähetettiin Malediiveille longboard-­surffikisoihin keräämään materiaalia t-paitamallistoa varten.

Idea oli seuraavanlainen: kisavieraat kirjoittaisivat Sakkisen pitämässä työpajassa sloganeita Oxbow’n valkoisiin t-paitoihin. Sloganeita käytettäisiin tulevan malliston t-paidoissa tai muussa kampanjaan liittyvässä taiteessa, jopa muotinäytöksessä, joka voitaisiin pitää Bordeaux’n nykytaiteenmuseossa. ­Ideoita oli edelleen ilmassa paljon.

”Joskus jalkapalloilijat nostavat pelipaitansa ylös maalinteon jälkeen paljastaen poliittisen tai henkilökohtaisen viestin, joka kirjoitettu heidän aluspaitaansa. Ehdotan, että surffarit kirjoittavat paitoihin sloganeita, jotka he haluaisivat näyttää täydellisen aallon jälkeen”, Sakkinen kirjoitti blogiinsa lokakuussa 2009 ennen Malediivien-matkaa.

Odotukset olivat korkealla, sillä Sakkisen mukaan Oxbow piti pitkillä longboard-lainelaudoilla valtamerissä surffaavia asiakkaitaan älykkäänä ja ekologisesti valveutuneena kohde­ryhmänä. Perustuuhan heidän elämäntapansa meressä ja luonnossa liikkumiseen.

”Minulle kerrottiin, että he ovat surffimaailman intellektuelleja”, ­Sakkinen kuvailee.

Työpaja alkoi toiveikkaasti. Sakkinen houkutteli surffareita kirjoittamaan tekstejä t-paitoihin. Taka-ajatuksena oli, että he ottaisivat kantaa ilmastonmuutokseen. Sakkinen yrittikin kannustaa heitä ekologiseen suuntaan, mutta turhaan. Työpajasta tuli floppi.

”Yksi slogan nousi yli kaiken, ja se oli ’Thank you, Oxbow’. Ajattelin, että voi vittu, ei nämä mitään hirveän intellektuelleja ole. Yritin sitten ehdottaa heille jotain ekologisia aiheita, niin yksi kirjoitti, että ilmaston­muutosta ei ole olemassa.”

Malediivien-matkan jälkeen Oxbow’n ja Sakkisen välit katkesivat. Yhtiö ei vastannut Sakkisen viesteihin. Osapuolet olivat sopineet, että 10 000 euron palkkiosta, josta Sakkinen oli tarkoitus saada 5 000 euroa ennen matkaa ja loput matkan jälkeen. Lisäksi Sakkisen mukaan hänelle oli luvattu osuus myydyistä t-paidoista. Kaikki palkkiot ovat hänen mukaansa edelleen saamatta.

Sakkinen uskoo, että yhteistyö ei kariutunut epäonnistuneeseen työpajaan, vaan hänen kirjoittamiinsa blogipostauksiin, joissa hän kertoo avoimesti työpajan epäonnistumisesta.

”Kuulin myöhemmin, että Oxbow oli aivan raivoissaan minulle, koska olin kirjoittanut negatiivista tästä jutusta. Mutta minä tein selväksi, että en ole mainostamassa mitään, vaan teen taidetta aivan normaalisti.”

Oxbow’n entinen markkinointijohtaja Vincent Roussel muistaa 11 vuoden takaisen tapauksen toisin. Nykyisin Roussel pyörittää Ranskassa Lundi-­nimistä laukkuja valmistavaa yritystä.

Hänen mukaansa yhteistyö loppui nimenomaan epäonnistuneen työpajan vuoksi. Rousselin mukaan Oxbow teki tuolloin yhteistyötä useiden taiteilijoiden kanssa.

”En usko, että blogikirjoitukset olivat suurin ongelma. Luulen, että Riikolla oli ongelmia matkansa kanssa, ja lopputulos ei vastannut odotuksiamme”, Roussel vastaa sähköpostilla.

Sakkinen olisi varmaan voinut tehdä jotain myös toisin. Ehkä surffareiden into osallistua työpajaan oli yliarvioitu tai Sakkinen olisi voinut jättää blogikirjoitukset kirjoittamatta. Joka tapauksessa yritys ja taiteilija olivat täysin eri linjoilla siitä, mitä onnistuminen tässä tapauksessa tarkoittaa.

Nykytaiteeseen erikoistuneen gallerian Helsinki Contemporaryn ­yritysyhteistyöstä ­vastaava johtaja Katja Räisänen kertoo, että yrityksen ja taiteilijan on oltava lähtökohtaisesti samalla sivulla siitä, mitä ollaan tekemässä.

Tarkoitus ei milloinkaan ole, että yritys rajoittaisi taiteilijan ilmaisunvapautta tai ohjailisi taiteilijaa ilman tämän suostumusta. Räisäsen mukaan yhteistyö vaatii toimivaa dialogia. Hän ei ota kantaa Sakkisen ja Oxbow’n tapaukseen.

”Yhteistyö vaatii pohjatyötä. Yrityksen pitää tietää, millainen taiteilijan maailma on ja millaisia hänen taiteen tekemisen prosessit ovat. Arvot, tavoitteet ja toiveet pitää olla selviä kummallekin osapuolelle, koska päälle liimaaminen ei ole hedelmällistä kenellekään. On keskeistä tietää, miten paljon mihinkin voi puuttua, rajanveto on tärkeä tehdä jo siinä vaiheessa, kun yhteistyöstä sovitaan.”

Räisäsen mukaan onnistunut yhteistyö antaa uutta ajateltavaa sekä yritykselle että taiteilijalle. Hän nostaa esimerkiksi kuvataiteilija Ilari Hautamäen ja asianajotoimisto Krogeruksen yhteistyön. Hautamäki teki tilausteoksia, joiden yksityiskohtia on upotettu osaksi toimiston visuaalista ilmettä. Ilmeen uudistuksesta vastasi Agency Leroy.

”Jos lopputulos toimii visuaalisesti ja sisällöllisesti, kaikki ovat onnistuneet.”

Sakkinen näkee onnistumisen eri tavalla. Hänen mukaansa yrityksen ja taiteilijan välisen yhteistyön onnistuminen mitataan siinä, mitä yleisö siitä saa.

”Olisiko yrityksen ja taiteilijan välinen yhteistyö tuottanut jotain unohtumatonta taidetta, jota ei olisi tehty ilman yhteistyötä? Voisiko yrityksen resurssit olla niin mahtavat, että taiteilija ei olisi pystynyt sitä muuten tekemään?” Sakkinen kysyy.

Sakkinen kertoo vaihtaneensa omaa tyyliään muutama vuosi sitten tavoitettavampaan suuntaan. Nykyään hän osallistuu illallisille asiakkaiden kanssa ja maalaa teoksia, jotka eivät ole osa isoa installaatiota, vaan ne voi myydä erillisinä teoksina. Muutoksen hän teki, koska hänen vaimonsa halusi rakennuttaa talon heidän perheelleen.

”Rupesin keskustelemaan mahdollisten asiakkaiden kanssa. Ei se ollut vaikeaa, mutta minulla vain piti olla motivaatiota siihen.”

Muutos on kannattanut, sillä Sakkinen kertoo tehneensä tänä vuonna oman myyntiennätyksensä, sillä alkuvuodesta Helsingissä Galerie Fors­blomissa järjestetty näyttely onnistui hyvin. Sakkinen kertoo myyneensä tänä vuonna yli 40 taulua ja tienanneensa enemmän kuin Espanjan pääministeri.

Tällä hetkellä Sakkinen pitää näyttelyä Turussa Makasiini Contemporaryssa. Riiko Sakkinen’s Megalomania kommentoi taidemaailmaa, ja siksi näyttely on myös osaksi omaelämänkerrallinen. Motivaation teosten tekemiseen Sakkinen sai, kun hänelle diagnosoitiin narsistinen persoonallisuushäiriö reilu vuosi sitten.

”Tuli huijarisyndroomaolo. Pystyin vain käsittelemään omaa tilannettani, että mitä on olla taiteilija. Oli tämä narsismijuttu, mutta se laajeni taidemaailmaan.”