M&M kertoi syyskuussa Kyrö Distilleryn muuttavan palkitun Napue Gininsä -nimen Kyrö Giniksi. Kyrö Distilleryn brändijohtaja Mikko Koskisen mukaan taustalla oli inhimillinen kielikukkanen.

”Noin vuosi tai puolitoista vuotta sitten havaitsimme ensimmäistä kertaa, että nimi aiheutti hankaluuksia. Seurasimme useassa baarissa Lontoossa, kun ihmiset tilasivat Napue-giniä ja aika usein saivatkin nenäliinan, koska englannin napkin-sana ja Napue Gin kuulostavat niin samankaltaiselta", kertoi Koskinen päätöksen taustoista tuolloin.

Kyrö Distillery päätti siis vaihtaa Napue Ginin nimen, jotta vastaavilta sekaannuksilta jatkossa vältyttäisiin.

Nenäliina-gate jäi kuitenkin elämään ja ihmisten rakkaus Napueta kohtaan sai yrityksen pohtimaan vaihtoehtoja. Siksi Kyrö toi pahimpaan syysflunssakauteen avuksi maailmalla jo tunnetun Napkinin, eli nimikkonenäliinapakkauksen.

Kyrön uusi Napkin-nenäliinapakkaus sai Mikko Koskisen mukaan inspiraationsa juuri huomiota herättäneestä nimisekaannuksesta.

”Nimen vaihtaminen Napuesta Kyrö Giniksi on herättänyt tunteita ja sellaisia tapahtumia kannatta juhlistaa muistoesineellä, jolla on myös käyttöarvoa. Napkin-nenäliinapakkauksella voi myös lahjoa ulkomaisia ystäviä vaikka Napue-pullon kylkiäisenä. Ja itselläkin varmasti paketti kuluu tätä muutosta tehdessä”, Koskinen kertoo M&M:lle.

Nenäliinapaketteja on tilattu rajallinen määrä ja näillä näkymin tuote on Koskisen mukaan tempaustyylinen, eli se ei jää pysyvästi Kyrön verkkokaupan vakiovalikoimaan.

”Saimme vasta pakkaukset, mutta tarkoitus on ottaa niitä mukaan Lontoon Cocktail-viikoille johon olemme rakentaneet tasting-saunan”, kertoo Koskinen.

Kyrö Distillery palkittiin syyskuussa Marketing Finlandin Vuoden Brändinrakentajana. Mikko Koskinen itse valittiin loppuvuodesta 2017 Suomen markkinointihenkisemmäksi insinööriksi.

Kyröllä on aina ymmärretty markkinoinnin arvo. Missä määrin Napkin-paketti on myös markkinointiteko näin flunssakauden keskellä?

”Meille kuluttajat ovat lähellä sydäntä ja tarkoituksena on ilahduttaa heitä. Yksi arvoistamme on myös olla huumorintajuinen ja tässä toteutetaan sitä arvoa. Siinä sivussa syntyy markkinointia”, toteaa Koskinen.

Kyrön syyskuussa julki tullut päätös luopua Napue-nimen käytöstä kuumensi tunteita eivätkä suomalaiset olleet vastalauseitta valmiita luopumaan palkitun ginin nimestä.

Sosiaalisessa mediassa noustiin barrikadeille ja sätittiin brittiläisiä Napue ginin napkiniin sekoittavia baarimikkoja.

Mikko Koskinen kertoo, että vajaassa kuukaudessa nimenvaihdoksesta on ehtinyt tulla runsaasti palautetta. Annetussa palautteessa ovat hänen mukaansa näkyneet väkevät tunteet, joita Napue Gin on ihmisissä herättänyt.

”Suurin osa palautteesta on ollut haikean kannustavaa: maailman markkinoilla pärjääminen on vaativaa ja vaativia päätöksiä täytyy myös tehdä. Erityisesti ulkomailla asuvat suomalaiset ovat suhtautuneet rohkaisevasti ja osa jopa helpottuneesti uutiseen”, Koskinen kertoo.

Lue lisää: Kyrö Distilleryn Napue-ginin nimi muuttuu – aiheutti englanninkielisessä ympäristössä sekaannuksia