Kosmetiikka

Sonja Mänty 11.7. 14:06

Lady Gaga perusti kosmetiikkayrityksen – tuotteita myydään ainoastaan Amazonissa

Justin Lane / EPA
Lady Gaga haluaa kannustaa yrityksellään ihmisiä hyväksymään itsensä omana itsenään.

Lady Gagan kosmetiikkayrityksen tuotteita voi ostaa syyskuusta lähtien verkkokauppa Amazonista.

Yhdysvaltalainen laulaja Lagy Gaga kertoi tiistaina Instagram-tilillään perustaneensa kosmetiikkayrityksen Haus Laboratories, jonka tuotteita tullaan myymään ainoastaan verkkokauppa Amazonissa. Kyseessä on ensimmäinen merkittävä kosmetiikkayritys Amazonin markkinoilla, kertoo BBC.

Yritys tulee olemaan Gagan ensimmäinen maailmanlaajuista liiketoimintaa harjoittava yritys. Haus Laboratoriesin tuotteiden myynti aloitetaan syyskuussa ja tuotteita tullaan myymään yhdeksässä eri maassa.

Gaga kertoi kauneuslehti The Business of Fashionille valinneensa kumppanikseen Amazonin, koska muut potentiaaliset yritykset olisivat halunneet muokata artistin yrityksen brändin omaansa sopivaksi.

"Jos kaikki ei suju täydellisesti, niin vastaukseni yhteistyökumppaneille on ei. Jos en pysty viestimään itsehyväksyntää yritykselläni, niin sopimusta ei synny. Siksi sopimus Amazonin kanssa oli uskomaton, koska yhteinen ajatuksemme on muuttaa kauneusmaailmaa”, Gaga kertoi lehdelle.

Julkkisten kauneusyritykset takovat huipputuloksia

Lady Gaga nousee kauneusyrityksellään kovien tekijöiden joukkoon.

Yhdysvaltalaisen artistin Rihannan vuonna 2017 perustama Fenty Beauty saavutti vuoden 2018 loppuun mennessä 500 miljoonan dollarin myynnin, kertoo Reuters. Fenty Beautya kiiteltiin alkuun varsinkin laajasta meikkivoiteiden sävyvalikoimasta.

Rihanna on suunnitellut myös oman vaatemerkkinsä ranskalaisyritys LVMH:n kanssa, joka omistaa muun muassa Louis Vuittonin.

Kauneusbisneksellä ison tilin on tehnyt myös sosiaalisessa mediassa tunnettu Kylie Jenner. Forbes kertoi maaliskuussa 21-vuotiaan Jennerin nousseen kaikkien aikojen nuorimmaksi miljardööriksi, joka on luonut varallisuutensa itse.

Jenner perusti kosmetiikkayhtiö Kylie Cosmeticsin vuonna 2015, ja se arvioitiin maaliskuussa 900 miljoonan dollarin arvoiseksi.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö