Kaleva n julkaiseman Lapin Kansa n toimitus vastaanotti lauantaina Helsinki Priden puistojuhlassa Asiallisen tiedon omena -tunnustuksen.

Seta jakaa Asiallisen tiedon omena -tunnustuspalkinnon taholle, joka on edistänyt seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen asemaa tai levittänyt asiallista tietoa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta. Tunnustus on jaettu vuodesta 1991 lähtien.

Vuosittain jaettavan tunnustuksen vastaanotti Setan puheenjohtaja Viima Lampiselta lehden toimittaja Sonja Huhtaniska.

Tunnustuksen myöntänyt Setan hallitus katsoo, että lehden linja on ollut ihmisten moninaisuutta kunnioittavaa ja jutut ovat olleet huolellisesti taustoitettuja. Uutiset ja artikkelit ovat nostaneet esiin ilmiöihin liittyviä lainsäädännön ongelmia ja pohtineet niiden vaikutusta yksilöiden ja perheiden elämään. Setan hallituksen mukaan Lapin Kansa lisää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien näkyvyyttä omassa yhteisössään "asiallisella ja inhimillisesti koskettavalla uutisoinnillaan ja jutuillaan".

Lapin Kansa on julkaissut viime vuosina useita uutisia sekä omia artikkeleita seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta sekä huomioinut paikallista sateenkaaritoimintaa.

Lapin Kansa on julkaissut muun muassa seuraavat artikkelit:

  • Tasa-arvoinen avioliittolaki voimaan – Meri-Lapin Seta valmistautuu alueen ensimmäiseen Pride-tapahtumaan (1.3.2017)
  • Sanoja seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta (24.5.2017)
  • Rovaniemeläinen Santeri, 18, syntyi tyttönä, mutta on aina mieltänyt itsensä pojaksi: "Vanhemmat, tukekaa lastanne" (31.8.2017)
  • Amnestyn pääsihteeri Salil Shetty: Suomen translaki on häpeäpilkku (23.3.2018)

Asiallisen tiedon omenan jakamisen lisäksi Seta nuhtelee Kunniarotta-arvonimellä tahoa, joka on toiminnallaan ylläpitänyt seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin perustuvaa syrjintää tai muuten vaikeuttanut seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten elämää. Vuoden 2018 Kunniarotta myönnetään Tieteen Kuvalehdelle sen transsukupuolisuutta käsittelevästä numerosta.

Setan mukaan Tieteen Kuvalehden numero kertoi transsukupuolisuudesta sensaatiohakuisesti, transfobisesti ja stereotypioita vahvistaen. Lehden kustantaja Suomessa on Bonnier Publications.