Lappiin muutettiin vuonna 2018 enemmän kuin Lapista pois. Toisin sanottuna vuosikymmeniä kestänyt muuttotappio kääntyi plussan puolelle, kun Lappiin kirjattiin 70 tulomuuttoa enemmän kuin lähtömuuttoja.

Vuonna 2018 Lappiin kirjattiin 5 348 muuttoa muualta Suomesta ja 819 muuttoa ulkomailta. Muualta Suomesta tehtyjen muuttojen määrä on suurin vuodesta 1990 lähtien, mistä Tilastokeskuksen muuttotilastot StatFin-palvelussa alkavat. Esimerkiksi vielä vuonna 2000 muuttoja oli 3 847 ja 2010 4 786, mutta vuosina 2015-2018 ylitettiin joka vuosi viiden tuhannen muuton raja. Muualta Suomesta eniten muutettiin Lappiin Pohjois-Pohjanmaalta ja Uudeltamaalta.

"Tämä on todella ilahduttava uutinen. Lapin väliluku on pienentynyt jo pitkään ja osaajamarkkinoinnilla on haettu muutosta tähän trendiin. Toki työssä ollaan vasta alussa ja väkiluvun kääntäminen kasvuun on mahdollista saavuttaa vain pitkäjänteisellä ja jatkuvalla työllä. Muutto toiselle paikkakunnalle on yksi elämän suurimmista päätöksistä, eikä sitä tehdä kevyin perustein. Lapin hyvällä suhdannekehityksellä on tietysti myös merkitystä, sen myötä muuttajille on tarjolla töitä", House of Lapland in toimitusjohtaja Sanna Tarssanen sanoo tiedotteessa.

Tavoitteellista markkinointia vuodesta 2017

Lapin kuntien, korkeakoulujen ja Lapin yrittäjien omistama markkinointi- ja viestintätalo House of Lapland on tehnyt Lapin alueen yhteistä asukas- ja osaajamarkkinointia kotimaassa sekä kansainvälisesti tavoitteellisesti vuodesta 2017 lähtien.

"Meidän on kyettävä tavoittamaan potentiaaliset muuttajat tehokkaasti ja tarjottava heille muuttopäätöstä tukevia sisältöjä, tarinoita, työpaikkoja, asuntoja usein vuosien ajan, ennen lopullisen päätöksen syntymistä", Tarssanen kertoo.

Maakuntien välisessä nettomuutossa Lappi oli yhä miinuksella 355 muuttoa, mikä oli pienin maakuntien välinen muuttotappio Lapissa ainakaan viimeisen 29 vuoden ajalta. Nettomaahanmuutto oli kuitenkin vuonna 2018 plussalla 425 muuton verran, joten Lapin kokonaisnettomuutto kääntyi positiivisen puolelle. Käänteen merkittävyydestä kertoo sekin, että vielä 2000-luvun taitteessa Lappi oli vuosittain yli 2 500 muuttoa pakkasen puolella.

Muuttoihin ei lasketa väliaikaisesti muuttaneita henkilöitä, kuten talven sesonkityöntekijöitä.

"Tämä on erinomainen uutinen. Muuttoliikkeen kääntäminen ja erityisesti työperäisen maahanmuuton kasvattaminen on Lapin lähitulevaisuuden keskeisin haaste. Lapin elinkeinoelämän tulevaisuudennäkymille osaavan työvoiman saaminen on suurin pullonkaula. Tämän haasteen selättämiseen tulemme lähitulevaisuudessa panostamaan paljon ja uutinen luo uskoa siihen, että Lapin brändillä ja vetovoimalla voimme oikeasti kääntää suunnan", sanoo Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi Lapin liitosta.

Osaajia houkutellaan myös ulkomailta

Lappi ei pohjoisesta sijainnistaan huolimatta ole erillään muusta maailmasta, kun kilpailu osaajista ja työvoimasta kiihtyy.

"Lappi on osa suurempaa ilmiötä, jossa ikäluokkien pienentyessä työvoimapula näkyy ensimmäisenä syrjäisempien alueiden kasvavilla toimialoilla, kuten Lapissa esimerkiksi matkailussa ja teollisuudessa. Kilpailu osaavasta työvoimasta kiristyy varmasti jatkossa edelleen ja on yhä tärkeämpää, että pystymme houkuttelemaan osaajia kohdennetusti myös ulkomailta. Globaalissa kilpailussa Lappi on kiinnostavampi ja kilpailukykyisempi, kuin yksikään sen kunnista tai kaupungeista yksin. Meillä on käytössämme hyvät yhteiset työkalut tähän ja hyvät edellytykset onnistua. Loppujen lopuksi alueen elinvoima on kiinni ennen muuta ihmisistä", toteaa Tarssanen

Lappia markkinoidaan tällä hetkellä monin kampanjoin. Esimerkiksi Löydä paikkasi Lapista -palvelusta löytyy kuntakohtaisesti Lapin avoimet työpaikat sekä myytävät asunnot. Elokuun alussa käynnistyneessä sesonkityökampanjassa Lapland.fi-sivuston englanninkielisen Live & Work -osion sisältöjä on luettu yli 170 000 kertaa. Huhtikuussa startanneen Tervetuloa Lappiin -kampanjan kautta itsensä ilmiantoi kahden ensimmäisen kuukauden aikana yli 1 000 Lappiin muuttanutta. Muuttajia on ilmoittautunut kaikkiin kampanjassa mukana olleisiin kuntiin.

"Moni haaveilee muutosta Lappiin. Me uskomme aidosti, että Lappi tarjoaa tulevaisuudessakin mahdollisuuden hyvään ja onnelliseen elämään palkitsevien töiden ja rikkaan vapaa-ajan parissa. Jatkamme ihmisten muistuttamista näistä mahdollisuuksista, kuten etätöistä, entistä tehokkaammin", Tarssanen sanoo.

Muuttoliike ei ole ainoa mittari Lapin positiivisesta kehityksestä. Työttömiä oli 690 vähemmän (-6,4%) kuin vuosi sitten ja TE-palveluiden verkkosivuilla oli heinäkuussa avoinna noin 4300 työpaikkaa, mikä on noin viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyys myös aleni kaikissa Lapin seutukunnissa. Pienintä työttömyys oli Suomen pohjoisimmassa kunnassa Utsjoella, missä työttömyysprosentti oli heinäkuussa 7,3. Koko Lapin työttömyysprosentti oli heinäkuussa 12,2 prosenttia.