Monet yritykset sulkevat ovensa Lapissa laskettelukauden päätteeksi, mutta alueella on ymmärretty ympärivuotisen toiminnan tärkeys. Alueen yrittäjät kertovat, että Lapin-matkailun kasvanut suosio talvikaudella antaa nyt mahdollisuuden kehittää kesän toimintaa.

”Aiemmin ensisijainen fokus oli sydäntalvessa, mutta se on nyt hyvässä tilanteessa. Seuraava askel on sulan maan aika”, sanoo Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta.

Lapin matkailuyritykset kertovat, että kesäsesongin ongelmana ovat haasteet kauden ennakoinnissa. Epätietoisuus asiakasmääristä kesäkaudella tekee toiminnan suunnittelusta haastavaa.

”Majoitusyritykset joutuvat olemaan varuillaan siitä, missä kohtaa tulee varauksia. Ihmiset tulevat hyvin lyhyillä varoitusajoilla”, sanoo Visit Ylläksen toimitusjohtaja Janne-Juhani Haarma.

Kesäkauden vähäinen kysyntä laskee myös Lapin-matkailun hintatasoa selkeästi. Huoneiden keskihinta oli alimmillaan viime vuoden kesäkuussa vajaat 70 euroa, kun kovan sesongin aikaan joulukuussa huoneiden keskihinta oli lähes 165 euroa.

”Jos ihmisten mielikuvissa Lappi on kallis kohde talvella, se ei pidä paikkaansa kesällä”, Haarma kertoo.

”Asiakkaat tulevat, kun on tarjontaa”

Kesäkautta ei myydä paljoa ennakkoon, joten palveluita on vaikea pitää auki, mutta suljetut ovet kaikottavat myös satunnaiset asiakkaat. Yrittäjät ovat kuitenkin ymmärtäneet palveluiden saatavuuden tärkeyden kysynnän lisäämiselle.

Haarma toteaa, että kymmenen vuotta sitten saattoi sanoa, että Lappi menee kiinni kesäisin, mutta nykyään yhä useammat yritykset pitävät ovensa auki myös kesäkaudella, vaikka asiakkaita ei olisi.

”Kyllä asiakkaat tulevat, kun on tarjontaa”, Haarma ennustaa.

Esimerkiksi Sport Resort Ylläksen toimitusjohtaja Osmo Virranniemi kertoo, että vaikka Ylläksen rinnehissit eivät ole kesäisin erityisen tuottoisia, niitä pidetään auki nimenomaan, koska se edesauttaa muiden alueen palveluiden ylläpitoa.

Visit Levi n vastaavan toimitusjohtajan Yrjötapio Kivisaaren mukaan yhteistyö pohjoisessa muiden matkailutoimijoiden välillä on olennaista, koska harvat matkailijat tulevat kesäisin Lappiin asti nähdäkseen vain yhden tarjolla olevista matkakohteista. Yhteistyön avulla voidaan muodostaa matkaketjuja, mikä on kaikkien toiminnalle edullista.

”Alueellinen yhteistyö on kaiken A ja O. En usko, että kukaan tulee kesäisin Leville vain Levin takia”, Kivisaari sanoo.

Alueen investoinneille enemmän vastinetta

Lapin matkailuyrittäjät kertovat, että alueelle tehdyt suuret investoinnit vaativat toiminnan laajentamista ympärivuotiseksi. Esimerkiksi Finaviakäynnisti viime vuoden toukokuussa 55 miljoonan euron investointiohjelman Lapin lentoasemille. Rovaniemen, Kittilän ja Ivalon lentoasemia laajennetaan ja lentokentille lisätään palveluja vastaamaan kasvavia matkustajamääriä.

”Kaikki ovat ymmärtäneet, että on pakko saada investoinneille enemmän vastinetta. Jos halutaan kehittää kohdetta kestävästi, ympärivuotisuus on avainasemassa”, sanoo Haarma.

Ylläksellä aiotaan panostaa maastopyöräilyyn, jonka arvioidaan tuovan alueelle huomattavan määrän kesämatkailijoita. Toukokuussa käynnistyi lähes 700 000 euron Ylläs ympärivuotiseksi -hanke, jonka tarkoituksena on kehittää alueen talvipyöräilyverkostoa toimivammaksi myös kesäkaudelle.

Myös esimerkiksi Levi Ski Resort rakentaa parhaillaan Leville uutta tuolihissiä ja sen ala-asemalle majoitusta, ravintopalveluita sekä liiketiloja. Hankkeen kokonaisinvestointi on noin 30 miljoona euroa ja tuolihissin osuus on tästä noin kahdeksan miljoonaa euroa.