Eteläkorealaiset ovat kovia luomaan tanssivillityksiä.

Tanssivillityksen aloittanut lastenvideo Baby Shark on noussut Youtuben katsotuimmaksi videoksi. BBC:n mukaan video vei tämän tittelin Luis Fonsin hittibiisiltä Despacito.

Baby Sharkin julkaissut eteläkorealainen yritys Pinkfong on näyttömäärien perusteella tienannut Youtubelta mainosnäyttömääristä rahaa noin 4,5 miljoonaa euroa.

Toinen korealainen tanssivillitys, Psyn biisi Gangnam Style, oli aikanaan Youtuben katsotuin video. Nyt se on katsotuimpien listalla kahdeksannella sijalla.

BBC kertoo, että Baby Shark on ilmeisesti syntynyt 1970-luvulla Yhdysvalloissa kesäleirien lauluna, kun Tappajahai-elokuva oli leffateattereissa.

Jonathan Wright on haastanut Pingfongin emoyrityksen SmartStudyn oikeuteen, koska sanoo nauhoittaneensa vuonna 2011 hyvin samankaltaisen version biisistä. Pinkfong pitää kiinni linjastaan, että kyse on kansanperinteeksi muodostuneesta kappaleesta, jonka tekijänoikeus on iän puolesta rauennut.