MARK

M&M 15.6.2017 12:30

Lauri Sipilä jättää MARKin

Antti Mannermaa
Lauri Sipilä.

Kahdeksan vuotta MARKia johtanut Lauri Sipilä astuu sivuun.

Suomen Markkinointiliitto MARKin toimitusjohtaja Lauri Sipilä siirtyy uusiin tehtäviin syyskuun alussa. Sipilä on johtanut markkinoinnin ammattilaisten yhteisöä kahdeksan vuotta.

Taustalla on MARKin mukaan toiminnan kehittäminen uudella tavalla. Järjestö aikoo keskittyä entistä enemmän alan tuoreimpien ilmiöiden, työkalujen ja tutkitun tiedon kokoamiseen jäsenten käyttöön.

"Olen iloinen siitä, että kehitystyö markkinoinnin aseman vahvistamiseksi menestystekijänä Suomessa on edennyt vauhdilla ja olemme saaneet paljon aikaiseksi. Nyt MARK tekee uuden kehitysharppauksen ja on sopiva hetki astua sivuun", Sipilä kommentoi lähtöään tiedotteessa.

MARKin hallituksen puheenjohtaja Jonna Toikka sanoo, että järjestö panostaa nyt entistä enemmän jäsenten tärkeinä pitämiin teemoihin. Datan ja käytössä olevien työkalujen ymmärtäminen ja käyttötaito ovat tärkeitä markkinoinnin ammattilaisille, Toikka toteaa.

"MARK tulee olemaan se henkilökohtainen valmentaja joka tietää mitä pitää tietää ja osaa kertoa sen kullekin jäsenelle juuri oikealla tavalla”, Toikka sanoo.

"Suomalaiset yritykset lähtevät markkinoinnissa takamatkalta kansainvälisiin kilpailijoihinsa verrattuna sekä investointien määrällä mitattuna että uusien välineiden käytössä. Tämän haluamme muuttaa", Toikka lisää.

MARKin uuden toimitusjohtajan rekrytointi on käynnissä.