Aikakauslehdet ovat täynnä mainoksia, joiden tarkoitus on herättää ostohalu. Mutta ostomahdollisuuteen on pitkä matka.

"Lisätty todellisuus avaa uuden mahdollisuuden impulssiostoksiin", sanoo hollantilaisen Layar -yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Raimo van der Klein .

Yrityksen nimi Layar viittaa siihen, kuinka sovellus lisää digitaalisia kerroksia todellisuuden päälle.

Esimerkiksi jos aikakauslehden mainokseen olisi tehty tällainen digitaalinen kerros, voisit skannata sivun puhelimesi kameralla, ohjelma tunnistaisi kuvan ja lisäisi kameran kuvan päälle digitaalista materiaalia. Digitaalinen lisämateriaali voi olla tilausnappi tai lisätietoa.

Layar on yksi lisätyn todellisuuden (augmented reality, AR) tällä hetkellä vahvimmista kehittäjistä maailmanlaajuisesti.

Layarin sovelluksella on nyt Kleinin mukaan kolme miljoonaa aktiivikäyttäjää. Yhteensä 12 miljoonaa on ladannut sovelluksen puhelimiinsa.

Erilaisia "kerroksia" on luotu noin 3 000 eri tuotteeseen, paikkaan tai mainokseen.

Yhtiöllä on 55 työntekijää ja se on kerännyt sijoittajien rahaa 12,5 miljoonaa euroa. Liikevaihtoa sillä ei vielä ole.

Klein kertoo suoraan, että he "rahastivat, kun hype oli korkeimmillaan". Se oli osa liiketoimintasuunnitelmaa.

"Hypen jälkeen tulee kuiva kausi, jonka aikana vain sinnikkäästi liiketoimintaansa sijoittajien rahojen turvin rakentava voi päästä pitkäaikaisesti toimivaan bisnekseen", Klein selittää.

Kleinin mukaan monet mainostajat ovat kiinnostuneita sovelluksen uudesta versiosta, joka julkaistaan lähiviikkoina. Neuvottelut ovat käynnissä muun muassa joidenkin yhdysvaltalaisten lehtikustantajien kanssa.

Uusimmassa bisnesmallissa Layar saa maksun sovelluksen käytön perusteella. Siis jos joku skannaa ohjelmalla ulkomainoksen, Layarille kilahtaa rahaa.

"Usein kysytään, onko sovellus oikeasti tarpeellinen tai hyödyllinen. Mutta tarvitsemme mahdollisimman paljon sisältöä ja esimerkkejä todistaaksemme, missä se toimii parhaiten", Klein sanoo.