Suomalaisten ruokaympyrä on nykypäivänä yhä sirpaleisempi, kun erityisruokavaliot lisääntyvät niin allergioiden, sairauksien kuin hittidieettienkin vuoksi. Tämä on luonut myös uutta markkinaa, josta leipomoyhtiö Vaasan Oy löysi leivän mentävän kolon viime vuoden puolella.

”Huomasimme markkinassa selvän aukon gluteenittomien tuoreleipätuotteiden kohdalla”, kertoo Vaasanin toimitusjohtaja Thomas Isaksson.

Vaasanilla ei ole gluteenittomia leipomoita, joten se pyysi yhteistyöhön Moilas Oy:n, joka puolestaan on erikoistunut gluteenittomien tuotteiden tekemiseen. Noin sata henkeä työllistävä perheyritys uskoo erityisruokavalioiden kasvavaan markkinaan.

”Suomalaisista keliaakikkoja on noin kaksi prosenttia, mutta viljayliherkkyyksistä kärsiviä on paljon enemmän, ja erityisruokavaliota noudattavien määrä kasvaa koko ajan”, Moilas Oy:n toimitusjohtaja Ville Moilanen sanoo.

Yhteistyön tavoite on ollut muuttaa ihmisten käsityksiä siitä, millaiseksi gluteeniton leipä on perinteisesti mielletty: vakuumipakattu tai pakastettu, ei niinkään tuoreudellaan houkutteleva. Kollaboraation tuloksena syntyi tuoreleipäperhe, joka tuli myyntiin tammikuussa. Tuotteet valmistetaan Moilas Oy:n gluteenittomissa leipomoissa Pieksämäellä.

”Muutos on parempaan siinäkin mielessä, että tuoteperhe on avainlippumerkitty, eli tuotteet valmistetaan Suomessa. Yleensä gluteenittomat leivät tulevat Keski-Euroopasta”, Isaksson sanoo.

Moilas Oy on valmistanut gluteenittomia tuotteita jo vuosikymmeniä, mutta nyt se saa arvokasta vetoapua Vaasanilta laajentuessaan pakastealtaista tuoreleipähyllyille ja luopuessaan kokonaan perusleipomotoiminnasta.

”Brändäyksessä otettiin huomioon se, että kyseessä on Vaasanin tuote, mutta halusimme ehdottomasti pakkauksiin myös Moilasen logon, sillä se antaa takuun kuluttajalle, että kyseessä on täysin gluteeniton tuote”, Isaksson sanoo.

Vehnästä ja rukiista luopuminen maksoi pitkän pennin

Ville Moilanen sanoo, että Moilas-leipomoiden muuttaminen täysin gluteenittomiksi on ollut monen vuoden projekti. Se näkyy myös Moilas Oy:n liikevaihdossa viime tilikaudella. Liikevaihto laski 12 prosenttia 12/2019 päättyneellä tilikaudella, ja oli 14 973 000 euroa. Tulos oli 768 000 euroa miinuksella.

”Tekemisemme on ollut murrosvaiheessa, kun olemme luopuneet täysin perusleipomisesta eli vehnän ja rukiin käyttämisestä ja alkaneet keskittyä täysin free from -tuotteisiin. Lisäksi leipomorakennusten muuttaminen perusleipomoista gluteenittomiksi maksoi pitkän pennin.”

Nyt näyttää siltä, että suunta on kääntynyt positiiviseen. Moilanen arvioi, että yrityksen free from-tuotteiden myynti tuottaa noin kaksi miljoonaa euroa tänä vuonna.

Kansainväliseen Lantmännen-konserniin kuuluvan Vaasan Oy:n liikevaihto oli 12/2019 päättyneellä tilikaudella 129 044 000 euroa. Liiketoiminnan tulos oli 19 874 000 euroa, joka oli 10 prosenttia suurempi kuin edellisellä tilikaudella.

Tarkkoja free from -tuoteperheen myyntilukuja kuluneelta vuodelta Isaksson ei kerro, mutta sanoo, että gluteenittomien tuoretuotteiden myynti on ylittänyt odotukset.

”Uskon, että tarjonta on ohjannut kysyntää. Tuoteperheen lanseerauksen jälkeen gluteenittomien tuotteiden markkina on kasvanut 10 prosenttia”, Isaksson sanoo.

Mainonnan toteuttamisesta vastasi Ryhmä Creative ja viestinnästä Wolfcom. Kampanja on näkynyt printissä, digi- ja online-TV:ssä ja myymälöissä sekä sosiaalisen median vaikuttajayhteistöissä. Tuoteperheen pakkaukset on suunnitellut luova toimisto Trust. Pakkauksissa lukee näyttävästi englanninkielinen sanapari free from, josta on tullut kansainvälinen tunnusmerkki erilaisille -ton-tuotteille, kuten gluteeniton, maidoton tai laktoositon.