Brändit

M&M 18.7.2016 15:09 päivitetty 18.7.2016 15:12

Lidl edelleen pöhinämittarin kärjessä, Norwegianilla reipas kasvu

Lidl

Lidl, Fazer ja Prisma säilyttivät kärkipaikkansa YouGovin brändilistauksessa alkuvuonna.

Tammi-kesäkuun aikana eri brändeistä Lidl on saanut eniten positiivista huomiota Suomessa, selviää tutkimusyhtiö YouGovin BrandIndex-listauksesta.

Pöhinämittarin toisella sijalla on Fazer ja kolmantena Prisma. Kolmikko on sama kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla.

Eniten brändinsä mielikuvaa kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana kohotti Finnair. Toiseksi eniten nousi Norwegian, ja kolmantena on Anttila.

Viime vuonna vastaavalla ajanjaksolla kovimmat nousijat olivat Marimekko, Finnair ja Nokia. Lentoyhtiö Norwegian ei yltänyt listauksessa edes kymmenen kärkeen viime vuonna.

BrandIndex mittaa päivittäin brändimielikuvia ympäri maailman. Suomessa indeksiä lasketaan 220 brändin osalta, ja sitä varten haastatellaan kansallisesti edustavalla otoksella päivittäin sata suomalaista kuluttajaa.

BrandIndexin Buzz-mittari selvittää, ovatko vastaajat kuulleet tai nähneet brändistä jotain myönteistä tai kielteistä kahden viime viikon aikana. Pistetys muodostuu laskemalla myönteisten ja kielteisten vastausten erotus.

YouGov listaa 26 maan top 10 -brändit. Tämän vuoden tammi-kesäkuun listat löytyvät täältä.

Suomen top 10 -brändit alkuvuonna 2016

1. Lidl
2. Fazer
3. Prisma
4. S-Pankki
5. Paulig
6. Valio
7. Finnair
8. K-citymarket
9. S-market
10. Iittala

Suomen nousijat top 10

1. Finnair
2. Norwegian
3. Anttila
4. Stockmann
5. DNA
6. Lufthansa
7. Coca-Cola
8. Karhu-olut
9. Renault
10. Elisa

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö