Brändit

Aino Tunkelo 19.1.2018 09:03 päivitetty 19.1.2018 10:40

Lidl putosi pöhinämittauksen kärjestä – Nokian Renkaat paras parantaja

Antti Mannermaa

Suomen kaksi parasta brändiä vaihtoivat keskenään sijoituksiaan monen vuoden jälkeen YouGov BrandIndex-mittauksessa. Globaalisti parhaiten pärjäävät brändit eivät yllätä.

Useiden vuosien ajan ruokakauppaketju Lidl on ollut suosituin brändi YouGov BrandIndex-mittauksessa, mutta tänä vuonna hopeamitaliin tottunut Fazer nousi ykköseksi. Kolmannella sijalla on Prisma.

Vuonna 2017 sijoitustaan listauksessa paransi parhaiten Nokian Renkaat, joka näyttää toipuneen hyvin kahden vuoden takaisesta rengasjupakastaan. Myös päästöskandaalissa ryvennyt autobrändi Volkswagen näyttää onnistuneen parantamaan mainettaan Suomessa.

Mittauksessa globaalisti parhaiten menestyivät Googlen ja Youtuben brändit. Vuonna 2017 ne ylsivät kymmenen parhaan joukkoon yhteensä 18 maan mittauksessa. 

YouGov BrandIndex mittaa päivittäin brändien ympärillä tapahtuvaa pöhinää eli "buzzia" yli 200 brändin osalta Suomessa. Tutkimuksessa haastatellaan kansallisesti edustavalla otoksella päivittäin sata suomalaista kuluttajaa, vastaajat arvioivat brändejä kaikkiaan 16 eri mittarilla. Mittari selvittää, ovatko vastaajat kuulleet tai nähneet brändistä myönteistä tai kielteistä kahden viime viikon aikana. Pisteytys perustuu myönteisten ja kielteisten vastausten erotukseen.

Suomen parhaat brändit 2017

1. Fazer
2. Lidl
3. Prisma
4. S-Pankki
5. Valio
6. Fiskars
7. Paulig
8. IKEA
9. Iittala
10. Gigantti

Suurimmat kasvajat

1. Nokian Renkaat
2. Volkswagen
3. Nordea
4. Nokia
5. Microsoft
6. IKEA
7. Fiskars
8. booking.com
9. Samsung
10. Apple

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö