Erinomaisessa Näkemiin professori -elokuvassa päähenkilö heittää luokastaan ulos kaikki tulevat virkamiehet, poliitikot, lakimiehet, pankkiirit, markkinoijat ja somehahmot. Jäljelle jäävät vain ne harvat, joita kiehtoo oma tarkoitus ja polku. Poistuville luvataan kurssin hyväksyminen. Heille se riittää.

Kun ihminen söi hyvän ja pahan tiedon puusta, pelko kuolemasta kasvoi suuremmaksi kuin rakkaus elämään. Uskoo tarinaan tai ei, sen sanoma on totisinta totta. Kuluvalla postajattelun kaudella elämä on maaninen suoritus.

Asumme itsessämme, ahdistumme kaikesta ja vältämme totuutta. Etsimme helppoja reittejä, jotta pikaliimalla voisi korjata särkyneen minän. Tahdottomina roikumme väärissä jumalissa, jotka kannustavat narsistiseen elämäntapaan eri tittelien takaa.

Hyvä elämä rakentuu filosofian ja psykologian peruspilarien päälle. Vuosituhansien ajan viisaimmat ovat tehneet työtä hengen totuuksien etsimiseen. Niistä ajatuksista voi jatkaa tai ne voi kyseenalaistaa, parhaimmillaan luoda uusia näkyjä. Olemme ainoa elävä olento maan päällä, joka ymmärtää oman olemassaolonsa. Asumme näkyvässä, mutta henkemme elää, riemuitsee ja kamppailee näkymättömässä. Meidän velvollisuutemme, täysin etuoikeutettuina, on käyttää maanpäällinen aikamme elämiseen, kokemiseen ja ajatteluun, joka palvelee sekä lähimmäistä että kokonaisuutta. Kaikki muut vaihtoehdot ovat pakoilua.

Korona tuli ja meni ja saattaa tulla taas. Jokin vastaava tulee varmasti. Hetkeksi, osa meistä, havahtui. Entä jos huomista ei voi suunnitella ja hallita? Entä jos juuri nyt on kaikki mitä on? Mikä on tärkeintä? Ketkä ovat? Kuka minä olen? Miksi olen olemassa? Moni ihmisyyden keskeisimmistä kysymyksistä käväisi mielissämme. Hakeuduimme luontoon, olimme yhteydessä rakkaimpiimme, ikävöimme tärkeimpiä muistojamme, arvotimme hyvän elämän piirteitä.

Näin oli himmeän hetken, kunnes kupu poistui ja taika katosi. Korona ei jättänyt mitään pysyvää tai korjaavaa korruptoituneeseen ihmisluonteeseen. Seurauksia tulee olemaan, mutta ne tehdään vain näkyvässä maailmassa – uusia kriisisuunnitelmia, protektionismia ja helpommin ostettavaa hedonismitarjoamaa. Kuoleman pelon johdosta todellisuus muokataan yhä turvallisemmaksi, kontrolloiduksi ja säännönmukaiseksi. Ihminen nähdään riskinä eikä mahdollisuutena.

Lomien jälkeen olemme uuden työkauden alussa. Firmoissa tehdään vuosisuunnitelmia. Olemme jokainen käyneet nämä rutiinit läpi useita vuosia peräjälkeen. Samoin toimii ihminen. Älypuhelimeen kalenteroidaan syksy: koulut, harrastukset, työ, pikkulomat, muut aktiviteetit ja illanistujaiset. Joka vuosi ja sen jokainen päivä suunnitellaan samanlaiseksi, pienillä nyanssieroilla, ehkä tänä talvena ei mennäkään Thaimaahan vaan Turkuun.

Ajatus, ei omani, vaan viisaammilta lainattu. Pysähdytään. Kerrankin. Mietitään rehellisesti, mihin käytämme aikaamme. Huomaamme ehkä suurimman osan ajastamme menevän sisällöttömään tyhjyyteen, jossa ei ole merkitystä, todellista iloa eikä intohimoa. Mieti, mikä on ollut elämässäsi arvokasta, entä mistä unelmoit. Hyväksy seuraavaksi totuus, että sinä väistämättä kuolet. Hengitä hetki. Päästä irti peloista ja häpeästä. Sinulla on tämän hetken ja tuon viimeisen henkäyksen välinen aika löytää itsesi ja tarkoituksesi. Ihan vielä ei ole liian myöhäistä.

Kirjoittaja Tommi Laiho vastaa markkinointitoimisto Folkin strategiatyöstä ja uusasiakashankinnasta.