Muoti

Sanna Pekkonen 7.2. 11:44 päivitetty 7.2. 15:10

Lindexiltä yhteistyömallisto nuorten taiteilijoiden kanssa – löytyykö tästä apu laahaavaan myyntiin?

Lindexin Art meets Fashion -mallistossa taideteokset inspiroivat malliston vaatteet.

Naisia ylistävät taideteokset muuntuivat vaatteiksi Lindexin uudessa mallistossa.

Myyntilukujen ja kannattavuuden heikentymisen kanssa viime vuonna paininut vaateketju Lindex hakee vauhtia uudesta Art meets Fashion -mallistosta. Mallisto on tehty kahdeksan nuoren pohjoismaalaisen taiteilijan luoman modernin taiteen pohjalta.

Lindexin markkinoinnista ja viestinnästä vastaavan Eva Kujansivun mukaan taiteilijoille annettiin vapaat kädet toteuttaa omalla ilmaisullaan ja tekniikallaan Lindexille taideteos, joiden pohjalta vaateketjun suunnittelijat alkoivat hahmotella mallistoa.

"Lindexin suunnittelutiimi sai uuden mielenkiintoisen lähtökohdan suunnitteluprosessiin teoksia tulkitessaan", Kujansivu kertoo M&M:lle.

Yhteisenä teemana taideteoksissa oli naisten ylistäminen, mikä näkyy työssä esimerkiksi naisellisten kehojen monipuolisuuden korostamisena, naistaiteilijoiden ylistämisenä ja unohtuneen naisurheilijan muistamisena.

Yhteistyössä mukana olleet taiteilijat ovat Katja Beckman, David von Bahr, Simon Dahlgren Strååt, Nina Noreskär, Lina Jelanski, Nayab Noor Ikram, Polat Ghasemloo ja Sara Kallioinen Lundgren. He kuuluvat kaikki ruotsalaiseen Young Art -konsulttiryhmään.

Lindex myös osti mallistoa varten tehdyt taideteokset ja kauppaa ne Lindexin showroomissa Tukholmassa. Tuotot vaateketju lahjoittaa HERproject-hankkeelle, joka pyrkii parantamaan kansainvälisissä tehdastuotannossa työskentelevien matalapalkkaisten naisten asemaa. Vaatemallisto tulee myyntiin 8. maaliskuuta.

Aikaisemmin hyvää tulosta tehnyt Lindex ajautui vaikeuksiin viime vuonna. Yhtiön myynti ja kannattavuus heikkenivät, kun mallistot eivät enää käyneet kaupaksi aiempaan tahtiin. Tammikuussa Lindexin emoyhtiö Stockmann kertoi vaateketjun liikevoiton jääneen vuonna 2017 merkittävästi edellisvuodesta. Lindexin oikaistun liikevoiton arvioidaan olleen viime vuonna noin 13 miljoonaa euroa, kun se vuonna 54,9 miljoonaa euroa.

Stockmann aloitti korjausliikkeen vaateketjussa alkusyksyllä ja käynnisti kannattavuuden parantamisohjelman.

"Haluamme Lindexillä aina tarjota inspiroivan ostoelämyksen, ja Art meets Fashion -mallisto on uusi ja hauska tapa, jolla voimme inspiroida naisia ilmaisuvoimaisella muodilla. Mallisto on suunnattu kaikille naisille, jotka haluavat ilmaista itseään muodin kautta, ja uskomme, että mallisto puhuttelee moderneja naisia", Kujansivu kommentoi.

Lindexin johtoon nimitettiin tammikuussa Susanne Ehnbågen, joka siirtyy tehtävään ruotsalaisesta kodinelektroniikkayhtiö NetOnNet Groupista. Yhtiö kertoi tuolloin, että Ehnbågen valinnassa painoivat varsinkin vähittäismyynnin ja verkkokaupan osaaminen ja kyky toteuttaa suunnanmuutosta.

Lindex kertoi tammikuussa alkavansa vahvistaa myös brändi-ilmettään kevään aikana.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö