Suomenkielisen mainonnan julkaiseminen LinkedIn issä poikkeusluvalla jatkuu. Koska LinkedInistä ei ole suomenkielistä kieliversiota, suomenkielisten mainosten julkaiseminen alustalla on tähänkin asti perustunut poikkeuslupaan.

Syyskuussa LinkedIn ilmoitti poikkeusluvan päättyvän. Muutoksen jälkeen mainostajat eivät olisi voineet vuoden 2019 alusta alkaen enää julkaista palvelussa mainoksiaan suomeksi, vaan niiden olisi pitänyt turvautua ruotsiin tai englantiin.

Fonecta n LinkedIn-kumppanuuksista vastaava Salla Vainionpää kertoo M&M:lle, että neuvotteluissa LinkedInin kanssa on keskusteltu sekä mainonnan jatkamisesta poikkeusluvalla että siitä, voisiko LinkedInin käyttöjärjestelmästä saada suomenkielisen version. Fonecta on LinkedIn Marketing Solutionsin maapartneri, joka myy mainontaa alustalle.

”Silloin, kun käyttöjärjestelmästä on kieliversio, moderointi toimii ja kyseisellä kielellä saa julkaista mainoksia. Kaikki muu on poikkeusluvan alla. Nyt poikkeusluvalle saatiin pysyvä jatko, mutta suomenkielisestä kieliversiosta neuvotteleminen siirtyi tulevaisuuteen, eli jatkamme englanninkielisessä käyttöjärjestelmässä”, Vainionpää sanoo.

Hän kertoo, että mainokset julkaistaan LinkedInissä poikkeusluvalla ilman omaa käyttöjärjestelmän kieliversiota suomen lisäksi myös hepreaksi, unkariksi ja slovakiksi. Myös niiden poikkeusluvat poistettiin, eikä vielä ole tietoa siitä, jatketaanko lupia.