Mikä tuote

Lokki-valaisinta on kahta eri kokoa; halkaisijaltaan 70 senttinen ja pienempi 50-senttinen.

Lokin valmistaja on Innolux, jonka tuotemerkin omistaa suomalainen valaisimiin ja kirkasvalolamppuihin erikoistunut Innojok Oy.

Helsingissä toimiva Innojok tekee tuotteita, joilla on oikeus Avainlippu- tai Design from Finland -tunnuksiin. Suomessa valmistettava Lokki on Avainlippu-tuote.

Mikä hitti

Innojokin toimitusjohtaja Jukka Jokiniemi sanoo, että Lokki on yksi Suomen myydyimmistä merkkivalaisimista. Sitä menee kaupaksi yli 10 000 kappaletta vuosittain. Lokki on kodeissa yleisimmin ruokapöydän valaisin.

Syntytarina

Vuonna 1925 syntynyt suunnittelija Yki Nummi loi Lokki-valaisimen jo vuonna 1960. Nummi oli valaisinsuunnittelussa muovin pioneeri. Lokki syntyi Orno-yhtiön mallistoon.

Näin se breikkasi

Lokki on kuulunut Innojokin valikoimiin vuodesta 2007. Jokiniemen mukaan kuluneina vuosina Lokkia on myyty vuosittain enemmän kuin koskaan valaisimen historiassa.

”Uskon, että menekki johtuu retrobuumista. Vuosien hiljaiselon aikana on varttunut uusi sukupolvi, joka ihastuu uudelleen myyntiin tulleeseen valaisimeen. Monelle kyse on myös nostalgiasta; sama valaisin on ollut lapsuuden- tai isovanhempien kodissa”, Jokiniemi sanoo.

Kilpailu

”Lokin kilpailijoita ovat periaatteessa mitkä tahansa riippuvalaisimet, mutta harvat niistä ovat selvän identiteetin omaavia design-tuotteita”, Jokiniemi sanoo.

USP

Jokiniemi sanoo, että Yki Nummi on yksi Suomen kaikkien aikojen parhaita valaisinsuunnittelijoita, joka hallitsi myös valaistussuunnittelun ja pystyi yhdistämään uniikin tunnistettavan muotoilun, kestävyyden ja erinomaiset käyttöominaisuudet samaan tuotteeseen. ”Lokki on valoteknisesti erinomainen tuote, se ei häikäise ja sen käyttöaika on pitkä.”

Lokin ikää pidentää varaosien tarjonta. ”Joskus me sanomme, että Lokilla on ikuinen takuu”, Jokiniemi sanoo.

Kohderyhmä

Jokiniemen mukaan Lokki on iätön ja ajaton ja näin sen kohderyhmääkään ei voi rajata mihinkään tiettyyn ikäryhmään. ”Lokkia ostavat niin nuoret kuin vanhat ja se löytyy hyvin monenlaisista kodeista.”

Jakelu

Lokilla on laaja jakelupeitto, mutta halpahalleista tai marketeista sitä ei löydy. ”Tavaratalot, sisustusmyymälät, sisustustavaratalot ja valaisinten erikoisliikkeet”, Jokiniemi luettelee jälleenmyyntipaikkoja.

Useille jälleenmyyjille Lokki on kampanjatuote, joka myydään kampanja- tai jäsenetuhinnalla.

Asiakaskokemukset

Innojok saa jonkin verran palautetta Lokista. ”Se on yleensä myönteistä; fiilisjuttuja ja tunnelmatarinoita liittyen vaikkapa lapsuudenmuistoihin, joita Lokki on valaissut”, Jokiniemi sanoo. ”Lokki on tuote, josta antiikkikauppias ja perikunta taistelevat”, hän tiivistää.

Verkon keskustelupalstoilla Lokki-palaute on monimuotoisempaa. ”Lokki valaisee hyvin, jakaa valon laajalle ja tasaisesti eikä häikäise ketään”, kertoo tyytyväinen asiakas.

Mutta sitten on niitä, jotka pelkäävät yksilöllisyyden menetystä.

”Unikkokuosista ja mäntypaneeleista Lokin erottaa se, että se on laadukasta muotoilua ja oikeasti tyylikäs, vaikka siitä onkin tullut koko kansan juttu”, yksi kommentoi.

”Tuli sellainen yliannostus, kun iltakävelyllä katselin niistä ikkunoista sisään. Kaikilla sellainen white-on-white-sisustus ja kruununa se Lokki. Ei kiitos.”

Verkkokirpputorien tarjonta taas paljastaa, että Lokeilla on hyvä kierrätysarvo: niistä saa hyvän hinnan ja ne menevät nopeasti kaupaksi.