Autokauppa

Marjut Tervola 14.6. 13:42

Luksusautokauppa kulkee kovaa – "Ferrareita olemme myyneet superautoista eniten"

Ferrarit ovat Luxury Collection Automobilesin keihäänkärki.

Ferrarien myynti on mennyt tänä vuonna paremmin kuin vuosiin, kertoo luksusautoja myyvän Luxury Collection Automobilesin toimitusjohtaja Miika Toivonen.

"Ferrareita olemme myyneet superautoista eniten. Niitä on mennyt tänä vuonna noin parikymmentä. Meillä alkaa loppua uudet kesken, vaikka riskillä tehtiin niistä tehtaalle ennakkotilaukset", Luxury Collection Automobilesin toimitusjohtaja Miika Toivonen sanoo Talouselämässä.

Hänen mukaansa luksusautojen myynti on kasvanut tänä vuonna 100 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Ferrarit ovat Luxury Collection Automobilesin keihäänkärki.

Muita kysyttyjä merkkejä ovat Bentley, Lamborghini, McLaren, Maserati ja Porsche. Luxury Collection Automobiles on erikoistunut uusiin ja vähän käytettyihin super- ja luksusautoihin, joiden hinta ylittää keskimäärin 200 000 euroa.

Yhtiön budjetoitu liikevaihto vuodelle 2018 on 40 miljoonaa euroa. Viime vuonna yhtiön liikevaihto oli noin 25 miljoonaa euroa.

Luksusautojen menekin kasvulle Toivonen näkee kolme syytä. Ensinnäkin taloustilanne on paras kymmeneen vuoteen. Asiakkailla on rahaa.

Toiseksi vuonna 2017 voimaan tulleen autoverolakimuutoksen myötä autoveroa ei tarvitse maksaa enää kokonaan kerralla, vaan se määräytyy leasingsopimuksen keston mukaan. Tällä saadaan luksusautojen hankintahinta Suomessa lähes keskieurooppalaiselle tasolle, yhtiö lupaa kotisivullaan. Esimerkiksi kolmen vuoden leasing-autoista tarvitsee maksaa veroja vain kolmannes hinnasta.

"Tämä on helpottanut asiakkaan kustannuksissa, kun ei tarvitse maksaa koko autoveroa", Toivonen sanoo.

Kolmanneksi Toivanen kertoo heidän tuoneen rohkeasti autoja lattialle.

"Ei tule kysyntää, jos ei ole tarjontaa. Olemme uskaltaneet tuoda kalliita autoja näytille, jotka sitten ovat herättäneet ostohaluja", Toivonen sanoo.

Lue koko artikkeli Talouselämästä.

Kommentti

20.08.2018 12:53

Pikaruoka pelastaa kauppakeskuksen

Ihme on tapahtunut – suomalaiset ostivat jälleen vaatteita kauppakeskuksista. Enimmäkseen kauppakeskuksia kuitenkin vilkastuttavat kahvilat ja ravintolat.