Lumene sulkee verkkokauppansa syyskuun puolivälissä. Sulkemispäätös ei ole ehdoton lopetus, sillä yhtiön mukaan verkkokauppa sulkeutuu "toistaiseksi".

Verkkokauppa aloitti pilottina lokakuussa 2007 Suomessa ja laajeni sittemmin koko EU:n alueelle.

– Alueilla, joissa Lumenen brändi on tunnettu ja vahva, kauppa kävi verkossakin hyvin, arvioi Lumenen markkinointi- ja kehitysjohtaja Tiina Isohanni.

Isohannin mukaan myös logistiikka kehittyi tyydyttävästi, mutta verkkokaupan järjestelmä pysyi haasteellisena. Verkkokauppa ei ollut Isohannin mukaan varsinaisesti tappiollista, mutta koko liiketoiminnan kannalta merkitys jäi vähäiseksi.

– Emme silti sulje pois verkkokaupan avaamista uudelleen kehittyneempänä versiona, Isohanni sanoo.

Lumene-tuotteita myyvät muun muassa tavaratalot, kosmetiikan erikoisliikkeet ja päivittäistavarakaupat. Kaupungeissa ja isommissa taajamissa jakelupeitto ja saatavuus ovat hyvät, mikä vähentää nettiostamisen tarvetta.

– Kosmetiikan ja hoitotuotteiden kuluttajat arvostavat henkilökohtaista palvelua ja mahdollisuutta tutustua konkreettisesti tuotteisiin kokeilemalla, Isohanni sanoo.

Lumenen verkkokauppa painottui alueille, joissa kaupan peitto oli harva ja muita paremmin menivät kaupaksi sellaiset tuotteet, jotka olivat kuluttajille tuttuja.

Syyskuun puolivälin jälkeen Lumenen tuotteita saa edelleen esimerkiksi Anttilan verkkokaupasta.