Yle Draaman omaa tuotantoa oleva Luottomies-komediasarja on ehdolla arvostetussa kansainvälisessä Emmy-gaalassa. Sarja on kilpailun ainoa pohjoismainen ehdokas.

Luottomiehen toinen tuotantokausi on nimetty ehdolle short form -sarjojen kategoriassa. Kansainväliset Emmy-palkinnot jaetaan New Yorkissa 25. marraskuuta.

Sarja on julkaistu myös englanniksi tekstitettynä nimellä Wingman.

“Upeaa, että suomalainen huumori puhuttelee kotimaisten katsojien lisäksi kansainvälisellä kentällä. Luottomies on omaehtoinen ja tekijöidensä näköinen komedia, joten on suuri ilo nähdä sen menestyvän. Ehdokkuus lyhyen muodon kategoriassa tuntuu hienolta, koska olemme panostaneet juuri sen kehittämiseen Yle Areenaan”, sanoo sarjan tuottaja Matti Kajander tiedotteessa.

”Komedian sanotaan matkustavan huonosti. Siksi onkin hienoa, että jo toinen Ylen komedia huomioidaan kansainvälisesti. Viime vuonna Production Housen Ylelle tuottama Donna-sarja palkittiin diversiteettipalkinnolla Cannesin MIPCOMin yhteydessä”, sanoo Ylen Luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén.

Luottomies kertoo Juha "Juhis" Kosken (Kari Ketonen) ja Tommi Mäkinen-Renwallin (Antti Luusuaniemi) elämästä naapuruksina. Miehet ajautuvat usein arjen keskellä kiusallisiin tilanteisiin, joissa he joutuvat valitsemaan vain huonojen vaihtoehtojen väliltä.

Sarjan ovat käsikirjoittaneet Kari Ketonen ja Antti Luusuaniemi ja sen on ohjannut Jalmari Helander.

Suomalaiset ohjelmat ovat harvinaisuuksia Emmy-gaalassa. Vuonna 2008 Staraoke voitti ensimmäisenä suomalaissarjana International Emmy Awards -palkinnon.

Kansainväliset Emmy-palkinnot jakaa International Academy of Television Arts & Sciences yhteistyöjärjestö. Tänä vuonna mukana on yhteensä 44 ehdokasta 21 maasta. Kategorioita on 11.

Lue lisää: Nelosen kotimaisten elokuvien päällikkö Antti Luusuaniemi: ”Markkinoinnin pitäisi alkaa siitä, kun hanke saa rahoituksen, ja jatkua ­ensi-illan yli”

Lue lisää: Kiinasta apua elokuvien rahoitukseen – ”Kiinnostusta on paljon”, sanoo Antti Luusuaniemi