Klisee unelmatyöpaikasta, jossa “jokainen päivä on erilainen”, on vahvasti arkea niin mainostoimistoissa kuin muissakin asiakaspalveluvetoisissa asiantuntija-ammateissa. Aamulla ei välttämättä tiedä, mitä iltapäivällä tapahtuu. Puhumattakaan nyt jostain lokakuun 2013 myyntikatteesta, jota näennäisen asiantuntevasti ennustetaan budjettiexceliin ensi vuoden päätösten ja painopistealueiden pohjaksi.

Vähän kuten hyvä koulu, joka ei niinkään opeta asioita ulkomuistiin, vaan valmistelee oppilaitaan käsittelemään tietoa ja analysoimaan sitä kriittisesti, moderni työympäristö kasvattaa kykyä sietää epävarmuutta. Sitä, että kaikkea on mahdotonta kontrolloida ja ulkoiset tekijät, yllätykset tai mikä vaan takavasemmalta ponnistava saattaa laittaa parhaimmatkin suunnitelmat uusiksi ihan tosta noin vaan.

Sanoi kirjaviisaus mitä tahansa, moderni työelämä myös kannustaa ja palkitsee lyhytjänteisyyttä, eräänlaista äärimmäistä projektimentaliteettia. Monet meistä jopa nauttivat siitä, ja työntekemisen rytmi myös todennäköisesti muokkaa persoonaamme entistä kärsimättömämpään, napsnaps-muottiin.

Mainosostoimiston – tai minkä tahansa yrityksen – muutosprosessi on yhtäaikaa sekä siunaus että kirous tälle projektimentaliteetille. Yhtäältä se antaa muutokselle jonkin handlattavan aikaperspektiivin. Kolmen vuoden projekti vuosittaisine arviointeineen ei ole mahdoton nakki sitoutumiskammoisellekaan.

Toisaalta, lyhytjänteisyys iskee päin naamaa ja luo uskonpuutetta, kun muutos kohtaa vastoinkäymisiä. Ja niitä tulee. Osa itseaiheutettuja, kun strategiset virheet ja tai muuten vaan pesuveden mukana menneet lapset pistävät homman sakkaamaan. Osa taas finanssikriisin tyyppisiä makroilmiöitä, joissa saattavat kadota niin työpaikat kuin usko toimialaankin.

Kun muutos on täynnä muuttujia, ihminen väistämättä gravitoituu tuttua ja turvallista kohden. Tai kuten minulle on käynyt, luo jotain uutta, joka tuntuu olevan edes vähän omassa hallussa, vastapainona epävarmuudelle. Minulle tuo on ollut niinkin yksinkertainen asia kuin oman kropan ja fyysisen ilmaisun sekä edes jonkinmuotoisen ruumiillisen harjoittelun uudelleenlöytäminen.

Kun moni asia muutoksessa on out of control, omaan fyysiseen olotilaan ja kehon hyvinvointiin voin itse vaikuttaa joka päivä. Ja vieläpä suhteellisen helposti. Salista on tullut hyvä ystävä, jonne voi lähteä illalla niiden iänikuisten sähköpostien kirjoittamisten ja sohvalla makaamisten sijaan. Mailit ehtii kyllä lähettää aamulla tai jopa käymään asiat läpi face2face.

Ja kun keho muuttuu, muuttuu myös mieli. Se, että vähän hurahtaa, on vain jees ja jopa suositeltavaa. Ja jos ollaan oikein ylifilosofisia, fyysinen muutos, pienikin sellainen, pitää sisällään yhden ihmis-ja työelämän suurimmista lupauksista. Aina voi muuttua. Aina voi pysähtyä, ottaa time outin ja tietoisesti päättää tehdä asioita eri tavalla.

Jos uudelleenaloittamisen lupaa ei anna itselle, kollegalle tai firmalle, käy homma aika raskaaksi tai yksinkertaisesti mahdottomaksi. Jos uskoo, että asiat ovat fixed, ihminen on aina sitä, mitä hän on kerran aikaisemmin ollut tai että hommien pitäisi mennä heti sataprosenttisen oikein, onnea vaan muutokseen. Not gonna happen, ennustan.

Jos sen sijaan hyväksyy ison epävarmuuden, löytää henkilökohtaisesti jonkin asian, joka on omissa käsissä sekä antaa tarvitaessa itselle ja muille luvan aloittaa uudestaan edes vähän puhtaammalta pöydältä, mahdollisuudet ovat jo paremmat. Ehkä tässä onkin jo ainesta klassiseen uudenvuodenlupaukseen.

Tämä on tällä erää viimeinen verkkoon kirjoitettu Käännöskukkanen. Ensi vuoden puolella aloitan kolumnistina paperisessa emolehdessä. Näkokulma skarppaantuu, mutta pysyy tiukasti mainostoimiston puolella. Mutta ennen sitä, happy holidays.

Kirjoittaja on mainostoimisto McCannin toimitusjohtaja. Petteri Lillberg kirjoittaa mainostoimiston suunnanmuutosprosessista yleisesti, mutta parin viime vuoden kokemuksiin ja esimerkkeihin pohjautuen.