Yhteistyöt

M&M 25.10.2016 09:44

Maastohiihdon Suomen Cup sai uuden pääyhteistyökumppanin

SHL/Touho Häkkinen

Calix ryhtyy ensi viikonloppuna starttaavan maastohiihdon Suomen Cupin uudeksi pääyhteistyökumppaniksi.

Suomen Hiihtoliitto ja Oy Kaha Ab ovat solmineet yhteistyösopimuksen koskien maastohiihdon Suomen Cup -kilpailusarjaa.

Sopimuksen myötä Kahan Calix-tuotemerkistä tulee sarjan uusi pääyhteistyökumppani. Sopimus on yksivuotinen ja se sisältää option kahdesta jatkoyhteistyövuodesta.

Auton moottori- sekä sisätilalämmittimiä valmistava Calix ja myös Kahan suksiboksibrändi Thule näkyvät koko tulevan kauden kaikissa Suomen Cupin osakilpailuissa.

Hiihto on Calixin tuotepäällikkö Jaakko Asikaisen mukaan erittäin sopiva yhteistyökohde merkille.

"Hiihto ja sen sponsoroiminen ei voisi paremmin sopia meidän asiakasryhmäämme. Lämpimällä autolla suomalainen hiihdon harrastaja on aina halunnut liikkua", Asikainen sanoo.

Maastohiihdon Suomen Cup starttaa Vuokatista 29.–30. lokakuuta 2016. Kauden aikana jaetaan noin 70 000 euroa palkintorahaa.

"Suomen Cupilla ja maastohiihdolla on tällä hetkellä hyvä kaupallinen vetovoima, mikä näkyy uusina kumppanuuksina sekä maastohiihdon maajoukkueessa että Suomen Cupissa", Suomen Hiihtoliiton kaupallinen johtaja Jari Töykkä sanoo tiedotteessa.

Suomen Cupin pääyhteistyökumppaneina jatkavat ST1, Halti, IKH, Team Sportia, SGN Group, Isover, Weber, Atria ja Kairest.

Kaha on osa varaosakaupan konsernia K.G. Knutssonia, johon kuuluvat tytäryhtiöt Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Eestissä, Liettuassa ja Latviassa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö