Kasakoita ja kommunisteja, votkaa ja vankileirejä, OMON-joukkoja ja oligarkkeja - Venäjään ja venäläisiin liittyvät mielikuvat ovat Suomessa vahvoja. Monet niistä ovat myös vanhentuneita, vääristyneitä tai vähintäänkin kaukana perusvenäläisen arjesta.

Suomi on välillä markkinoinut itseään Venäjä-asiantuntijana ja porttina itään. On totta, että Suomen teollinen pohja rakennettiin valtaosin Venäjän autonomian aikana ja että maantieteellisesti olemme naapureita. Silti suomalaisten Venäjä-tuntemus on tänä päivänä varsin pinnallista, mikä heijastuu asenteissa: kaikkeen idästä tulevaan suhtaudutaan epäluuloisesti.

Ongelmana on se, että haluamme ja kuvittelemme olevamme parempia kuin venäläiset. Ei liene sattumaa, että ulkomailla liikkuvia suomalaisia luullaan usein venäläisiksi. Ja sehän on suurin loukkaus, mitä meitä kohtaan voidaan esittää. Olisiko siis jo aika hyväksyä se, että meissä ja itänaapureissa on rutkasti samaa?

Yhteisen rajan ohella meitä yhdistävät muun muassa mökki-, sauna- ja viinanjuontikulttuurit sekä mieltymys melankoliseen musiikkiin. Miksi tätä pitää hävetä? Eikö yhteisistä piirteistä pikemminkin kannattaisi ottaa hyöty irti, kun kaiken lisäksi useimmilla venäläisillä on myönteinen kuva suomalaisista?

Yhteisen taustan vuoksi tiedämme yhä hieman enemmän venäläisistä kuin muut eurooppalaiset, mutta korkealla tasolla Venäjä-tuntemuksemme ei enää ole. Jos Suomi ei nyt halua satsata Venäjän-osaamiseen, muut Euroopan maat rynnivät innokkaasti rinnalle ja ohi. Hyvä esimerkki on Saksa, jonka liike-elämä ja poliitikot ovat liittokansleria myöten kiinnostuneet Venäjästä ja aktiivisia idänsuhteissaan. Asennevamman takia Suomi voi menettää miljardeja euroja.

Tilanteesta tekee vielä omituisemman se, että asenteet ovat kovin toisenlaisia, kun puhutaan Kiinan ja yleisemminkin Aasian markkinoista. Sinne lähdetään valtion tuella, torvet soiden ja suurin odotuksin. Samaan aikaan lähempänä idässä olevat isot mahdollisuudet jäävät hyödyntämättä, koska Venäjä on edelleen monelle suunnaton, hahmoton mörkö. Venäjän korruptiosta kyllä puhutaan, mutta kiinalaisten lahjonnasta ja työololoista vähemmän.

Vientiyritysten johtajiston lisäksi peiliin voi katsoa myös markkinointi- ja viestintäväki. Missä piileksivät maamme Venäjän-markkinoinnin osaajat? Cannesissa tai Lontoossa hyöritään mielellään, mutta kuka perehtyisi syvällisesti Pietarin tai Moskovan markkinoihin?

Heitänkin tässä haasteen sekä markkinointiviestintäalalle yleisesti että etenkin Suomi-brändiä suunnittelevalle työryhmälle: pankaa enemmän paukkuja Venäjään, sillä se on jotain, joka voi aidosti erilaistaa Suomea.

Länsieurooppalaiset nimittäin pitävät meitä yhä Venäjä-asiantuntijoina. Itäisen vierustoverin tarjoamaan mahdollisuuteen tulee tarttua viimeistään nyt. Jos emme vieläkään ymmärrä ottaa sitä erityisasemaa, joka meille on Venäjän suuntaan tarjolla, se maksaa suomalaisille yrityksille lähivuosina todella paljon.

Sitä paitsi totuuden kuulee aina ulkomaalaisilta. Brysselissä asuva brittikollegani totesi ykskantaan Helsingin muistuttavan Jerevania. Ei huono!