Brändit

Aleksi Ylä-Anttila 5.12. 08:31 päivitetty 5.12. 09:30

Maineskandaali sai Uberin muuttamaan markkinointistrategiaansa: "Meidän on nyt korkea aika muuttua"

Petteri Paalasmaa

Kyytipalvelu pyrkii siirtämään markkinoinnin painopisteen asiakkaitten hankkimisesta bränkikuvansa kirkastamiseen.

Uber on siirtänyt markkinoinnin painopisteen asiakkaiden hankkimisesta maineen parantamiseen sen jälkeen, kun yhtiö ensi kertaa menetti asiakkaita viime vuonna, kertoo Marketing Week.

Syyksi asiakasmäärän vähentymiselle on arveltu huonoa julkisuutta, joka on synnyttänyt luottamuspulaa yhtiötä kohtaan.

Teknologia-alan Madfest-festivaalilla puhunut yhtiön sosiaalisen median päällikkö Kelly McConville tunnusti, että Uber on ollut innovatiivinen ja luova palvelunsa kehittämisessä, mutta sama ote on nyt vietävä myös markkinointiin.

McConvillen mukaan kasvu perustui aiemmin oivaltavaan sissimarkkinointiin sekä kaupunkikohtaisiin tehoiskuihin. Vuosi 2017 oli kuitenkin yhtiölle shokki, kun matkojen määrä väheni ensi kertaa.

Uber aikookin nyt siirtyä asiakashankinnasta brändin rakentamiseen ja laittaa brändisisällöt kärkeen kaikessa, mitä yritys tekee.

"Huomaatte jatkossa, että applikaatio on muuttunut samoin kun asiat, joissa meistä kerrotaan lehdissä.  Ja meidän on nyt korkea aika muuttua. Olemme nyt useammalla paikkakunnalla kuin koskaan ja toivottavasti tämä on vasta alkua", McConville sanoo.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Brändien arvostus 2018

11.12.2018 08:02

Suomalaiset arvostavat Iskua ja Askoa

Myös huonekaluliikebrändien arvostusta selvittänyt M&M:n ja Taloustutkimuksen Brändien arvostus 2018 -tutkimus julkaistiin lokakuussa.