Tommi Laiho on kirjoittanut blogia Markkinointi & Mainonnan verkkosivuille elokuusta 2008. Se tarkoittaa yhteensä 18 000 sanaa, joissa näkyy hänen oma matkansa.

500:s blogiteksti julkaistiin tänään maanantaina. Blogi kaartuu loppusuoralle, mutta maaliviiva on Tommi Laihon itsensä piirtämä. Lukijat ja toimitus nimittäin janoaisivat lisää.

Markkinointitoimisto Folkin perustajana ja luovana moottorina tunnettu Laiho on muutenkin muutoksen edessä. Syksyllä hän sukeltaa syvemmälle kirjoittamiseen.

Esikoisromaani, dekkari, ilmestyy helmikuussa 2021. Ja työn alla on jo seuraava teos, joka kirjailijan mukaan on tyylilajiltaan lähempänä tekijäänsä. Myös tv-käsikirjoittamiseen liittyvä projekti on käynnissä.

”Tarinat ovat kiehtoneet minua aina”, Laiho kertoo.

Parikymmentä vuotta mainosalalla on antanut mahdollisuuden toteuttaa mielenkiinnon kohdetta työelämässä. Mutta Tommi Laiho muistuttaa, että ”luova ala” on usein kaikkea muuta kuin luovaa.

”Prosessi on opettanut paljon. Se on niin kovaa duunia kuin voi vaan olla: yksinäistä pakertamista. En ole tullut kyyniseksi, mutta olen nähnyt kyynisyyttä paljon”, hän kuvailee.

Blogi on toiminut ajatusten kanavoijana, mutta myös henkilöbrändin rakentajana. Ensimmäinen on tapahtunut tietoisesti, jälkimmäinen ei.

”Olen kirjoittanut blogia kuin päiväkirjaa. En tietoisesti kenelläkään, vaan itselleni. En esimerkiksi ole kertaakaan näyttänyt tekstiä kenellekään ennen julkaisua”, Laiho kertoo.

Mutta nykyään tulee vastaan alan ihmisiä, jotka tuntevat hänet blogista. Se on myös haaste.

”Alkuvaiheessa se imarteli, jos joku kommentoi tekstiä. Nyt käytän esimerkkinä 19-vuotiaan tyttäreni kommenttia Instagramista. Hän postaili Instaan kuvia ja sanoi, että tarvitsee salaisen tilin, koska muuten joutuu miettimään, mitä julkaisee. Eli miettimään muiden reaktioita. Se pysäytti”, Laiho sanoo.

Palaute on kirjoittajalle tärkeää, mutta sillä on paikkansa.

”Tuntuu hyvältä, jos arvostamani ihminen antaa hyvää palautetta. Mutta väärä ihailu ei vahvista itsetuntoa.”

Itsetuntemus ei tule sattumalta puheeksi. Se on yksi Laihon Klinikan kantavia teemoja. Laiho on kirjoittanut paljon myös rohkeudesta. Jos analysoisi tekstien kaanonin, piirtyisi kuva muuttuneesta miehestä.

”Kirjoitan mieluummin näkymättömästä kuin näkyvästä”, hän kuvailee itse blogitekstissä numero 500.

Kun häneltä kysyy blogivuosien merkitystä Laiho mainitsee moneen kertaan, että kahdeksan vuoden rupeama blogikirjoittajana on ajoittunut poikkeukselliseen aikaan hänen elämässään. Hän puhuu itsestään muuttuneena miehenä.

Suunnittelijan työssä se näkyy muun muassa niin, että huumorin aina taitanut kirjoittaja on ollut vastuussa muun muassa Reissumiehen #hyvämies-kampanjasta, jossa keskiössä ovat isyys, arvostus, tunteet, rakkaus - ja se, että näistä asioista puhutaan ääneen.

”Olen blogin kirjoittamisen aikana kasvattanut kaksi tytärtä, käynyt useamman terapian, lopettanut alkoholinkäytön ja kokenut yrittäjyyden tuskaa. Olen muuttunut ihmisenä.”

Itsetuntemuksen lisäksi Laihon Klinikalla on esitetty vahvoja mielipiteitä, pureskeltu tarinankerrontaa ja katsottu peiliin. Se kannattaa, voi blogitekstien perusteella todeta. Tommi Laiho on todistanut lähes maagisesti, että mainosmieskin voi kasvaa ihmisenä.

Hän listaa kirjallisiksi vaikutteikseen Yuval Noah Hararin (”kirjoittaa ihmiskunnasta niin, että aivot räjähtää”), Simon Sinekin (”markkinointi ja siitä lukeminen työkaluna”) ja Brené Brownin (”yksittäisen ihmisen muutoksen mahdollisuus).

Varsinkin Brownin oppeja Laiho on käyttänyt omassa elämässään ja tuonut myös töihin Folkin koulutuksiin.

”Perfektionismi on sairaus, mutta siitä voi parantua. Suurimpia viisauksia on, että pystyy vaihtamaan mielipidettään”, Laiho pohtii.

Folkissa itsetuntemuksen koulutus näkyy bisneksessä, hän lisää.

”Kun ihminen alkaa tuntea itsensä paremmin, hänestä tulee parempi työntekijä.”

Laihon saaman palautteen perusteella kehitystä on tapahtunut myös lukijoissa. Viime vuosina Tommi Laihon some on alkanut täyttyä kehuista, kiitoksista ja tunnustuksista blogitekstien julkaisujen jälkeen. Blogia on jäljellä vielä kymmenen tekstiä. Jos kirjoittaja tai hänen tuotoksensa eivät vielä ole tuttuja, suosittelemme tutustumaan niihin.

Lukemalla oppii lisää Tommi Laihosta, mutta mikä parasta, myös itsestään.