Bono , U2 -yhtyeen johtohahmo ja pääsolisti, arvosti korkealle Applen markkinointivoimaa. Hänen Dublinissa päämajaansa pitävä bändinsä oli maailman paras lajissaan, mutta vuonna 2004 senkin oli lähes 30 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen yritettävä pontevasti parantaa imagoaan. U2 oli tehnyt huikean uuden albumin. Sen kappaleisiin kuului laulu, jonka bändin ykköskitaristi The Edge julisti olevan "kaikkien rock-biisien äiti". Bono tiesi, että hänen olisi löydettävä jokin tapa lyödä se läpi. Niinpä hän soitti Steve Jobsille .

"Halusin Applelta jotakin erityistä", Bono muisteli. "Meillä oli laulu nimeltä 'Vertigo', jossa oli hyvin aggressiivinen kitarariffi. Minä tiesin, että se olisi hyvin tarttuva mutta vain siinä tapauksessa, että ihmiset kuulisivat sen moneen, moneen kertaan." Hän oli huolissaan siitä, että yksittäisten biisien myynnin edistäminen pelkästään radiosoittojen avulla olisi mennyttä aikaa.

Niinpä Bono tuli tapaamaan Jobsia hänen kotiinsa Palo Altoon. Herrat kävelivät puutarhassa ja Bono teki epätavallisen ehdotuksen. Vuosien varrella U2 oli kieltäytynyt kaikista mainoksista, jopa sellaisesta, josta olisi maksettu 23 miljoonan dollarin palkkio. Nyt Bono halusi Jobsin käyttävän U2:ta iPodin mainoksessa ilmaiseksi - tai jollei ilman rahaa niin osana yhteisesti hyväksyttyä kokonaispakettia. "He eivät koskaan ennen olleet tehneet mainosta", Jobs muisteli myöhemmin. "Mutta heitä ryöstettiin koko ajan raskaasti ilmaisten latausten kautta ja he pitivät siitä, mitä me teimme iTunes -kaupassa. Lisäksi he uskoivat, että me pystyisimme tuomaan heitä esille nuoremman yleisön keskuudessa."

Bono ei halunnut mainokseen pelkkää laulua. Hän halusi koko bändin. Kuka tahansa muu toimitusjohtaja olisi tanssinut riemusta lavan edessä saadessaan U2:n mainokseensa. Jobs kuitenkin toppuutteli. Applen iPod-mainoksissa ei ollut käytetty tunnistettavia ihmisiä vaan pelkkiä siluetteja. ( Dylan -mainosta ei ollut vielä siinä vaiheessa tehty.) "Teillä on fanien siluetteja", Bono vastasi, "joten eikö seuraavassa vaiheessa voitaisi käyttää artistien siluetteja?" Jobs vastasi, että ideaa kannattaisi kehittää eteenpäin. Bono jätti Jobsille kuultavaksi siinä vaiheessa vielä julkaisemattoman U2-albumin How to Dismantle an Atomic Bomb . "Hän oli ainoa bändin ulkopuolinen, jolla oli se levy", Bono sanoi.

Seurasi joukko palavereja. Jobs lensi tapaamaan Jimmy Iovinea hänen kotiinsa Holmby Hillsin kaupunginosaan Los Angelesissa. Iovinen yhtiö Interscope Records oli U2:n tuotannon jakelija. The Edge oli paikalla samoin kuin U2:n manageri Paul McGuinness . Toinen kokous pidettiin Jobsin keittiössä, jossa McGuinness kirjoitti sopimuksen yksityiskohtia ylös almanakkansa takasivuille. U2 esiintyisi mainoksessa ja Apple markkinoisi voimakkaasti yhtyeen albumia monissa eri paikoissa suurista ulkomainostauluista iTunesin kotisivuille saakka. Yhtye ei saisi suoranaista rahapalkkiota, mutta sille maksettaisiin rojalteja iPodin erityisen U2-version myynnistä. Bono uskoi Andy Lackin tavoin, että muusikkojen pitäisi saada rojaltia jokaisesta myydystä iPodista. Erikoisversion rojaltit olivat pieni askel siihen suuntaan hänen bändinsä osalta. "Bono ja minä pyysimme Steveä tekemään siitä U2-iPodista mustan", Iovine muisteli. "Me emme tehneet pelkkää kaupallista sponsorointisopimusta. Me sovimme yhteisestä brändäyksestä."

"Me halusimme oman iPodimme, joka erottuisi selvästi tavallisista valkoisista", Bono muisteli. "Me halusimme mustan, mutta Steve sanoi, 'me olemme kokeilleet muita värejä kuin valkoista mutta eivät ne toimi.' Seuraavassa tapaamisessa hän kuitenkin näytti meille mustan ja meidän mielestämme se oli hieno."

Mainoksessa näytettiin vuoroon osittain siluetteina toteutettuja kuvia bändistä täydessä vauhdissa ja vuoroon tavanomaista siluettikuvaa iPodeineen tanssivasta naishahmosta. Bändin sopimus Applen kanssa alkoi kuitenkin rakoilla jo siinä vaiheessa, kun mainosta vasta kuvattiin Lontoossa. Jobs ei ollut innostunut ideasta tehdä musta erikoismalli iPodista ja muutamat promootion ja rojaltimaksujen yksityiskohdat olivat yhä sopimatta. Jobs soitti James Vincentille , joka valvoi mainoksen tekoa mainostoimiston puolelta, ja käski häntä keskeyttämään tuotannon toistaiseksi. "En usko, että tästä tulee mitään", Jobs selitti. "He eivät tajua, kuinka paljon lisäarvoa me heille annamme. Koko juttu menee alamäkeen. Mietitään jotakin muuta mainosta."

Myös Vincent oli elinikäinen U2:n fani. Hän tiesi, kuinka iso juttu mainos olisi sekä bändille että Applelle ja hän ruinasi uutta tilaisuutta soittaa Bonolle ja yrittää saada asiat lutviutumaan. Jobs antoi hänelle Bonon kännykkänumeron ja Vincent tavoitti laulajan hänen keittiöstään Dublinista.

"Enpä usko, että tästä tulee mitään", Bono kertoi Vincentille. "Bändi on vastahakoinen." Vincent kysyi, mistä kiikastaa. "Kun me olimme teinipoikia Dublinissa, sanoimme yhteen ääneen, ettemme ikinä tulisi tekemään surkeaa kamaa", Bono vastasi. Vincent ei heti ymmärtänyt kuulemaansa, koska Bono käytti englanninkielen slangisanaa naff stuff. Bono selitti: "Se tarkoittaa kelvottomien juttujen tekemistä rahaa vastaan. Fanit ovat meille kaikki kaikessa. Meistä tuntuu, että petämme heidät, jos menemme mukaan mainokseen. Se ei vain tunnu oikealta. Olen pahoillani, kun haaskasimme teidän aikaanne."

Vincent kysyi, mitä muuta Apple voisi tehdä, jotta homma onnistuisi. "Me annamme teille tärkeimmän asian mitä meillä yleensä on annettavana ja se on meidän musiikkimme", Bono sanoi. "Entä mitä te annatte meille vastikkeeksi? Mainontaa ja meidän fanimme ajattelevat, että se on teidän mainontaanne, ei meidän. Me tarvitsemme jotakin lisää." Vincent ei tiennyt, missä vaiheessa iPodin U2-erityisversion kehittely oli eikä hän tuntenut rojaltineuvottelujen tilannetta. Hän päätti yrittää erityisversion kautta. "Se on arvokkain asia, joka meillä on tarjolla", Vincent sanoi. Bono oli tavoitellut sitä ensimmäisestä tapaamisesta lähtien ja nyt hän yritti sopia siitä lopullisesti. "Sehän on nerokasta, mutta sinun on nyt kerrottava minulle, tuleeko siitä lopultakaan mitään."

Vincent soitti heti Jony Ivelle , joka myöskin oli suuri U2-fani (hän oli nähnyt yhtyeen ensimmäisen kerran konsertissa Newcastlessa 1983) ja kertoi tilanteesta. Ive sanoi tehneensä jo mallin mustasta iPodista, jossa oli punainen klikkauspyörä. Bono oli esittänyt sitä, jotta värit olisivat samat kuin How to Dismantle an Atomic Bomb -albumin kannessa. Vincent soitti Jobsille ja ehdotti, että Ive lähetettäisiin Dubliniin näyttämään, miltä puna-musta iPod todella näyttäisi. Jobs suostui. Vincent soitti uudestaan Bonolle ja kysyi, tunsiko hän Jony Iveä - tietämättä että Ive ja Bono olivat tavanneet aikaisemmin ja ihailivat toisiaan. "Tunnenko minä Jony Iven?" Bono nauroi. "Minä rakastan sitä kundia. Olisin valmis juomaan hänen kylpyvettään."

"Tuo kuulostaa aika vahvalta", Vincent vastasi, "mutta voisitko päästää hänet käymään niin hän näyttäisi, kuinka fiksulta oma iPodinne näyttäisi?"

"Käyn itse hakemassa hänet kentältä Maseratillani", Bono vastasi. "Hän voi asua meillä. Minä vien hänet ulos ja juotan umpikänniin."

Seuraavana päivänä Iven ollessa jo matkalla kohti Dublinia Vincentin oli tyynnyteltävä Jobsia, joka taas oli muuttamassa mieltään. "En vieläkään tiedä, meneekö tämä oikein", hän sanoi. "Ainakaan me emme halua tehdä tätä kenellekään muulle." Hän ei halunnut ennakkotapausta, jossa artistit saisivat rojaltimaksua jokaisesta myydystä iPodista. Vincent vakuutti hänelle, että U2-järjestely jäisi ainoaksi lajissaan.

"Jony saapui Dubliniin ja minä pistin hänet vierastalooni. Se on rauhallinen paikka suoraan rautatien yläpuolella ja sieltä on merinäköala", Bono muisteli. "Hän näytti minulle sen kauniin, mustan iPodin, jossa on tummanpunainen valintarengas ja minä sanoin ok, me teemme sen." He menivät paikalliseen pubiin, sopivat muutamista vielä auki olleista yksityiskohdista ja soittivat Jobsille Cupertinoon kuullakseen, oliko hän samaa mieltä. Jobs intti vielä jonkin aikaa jokaisesta järjestelyn yksityiskohdasta ja soittimen muotoilusta, mutta se teki Bonoon vain myönteisen vaikutuksen. "On oikeastaan hämmästyttävää, että toimitusjohtaja kiinnittää noin paljon huomiota yksityiskohtiin", hän sanoi.

Kun asioista oli sovittu, Ive ja Bono ryhtyivät harrastamaan vakavahenkistä ryyppäämistä. Molemmat viihtyvät hyvin pubeissa. Muutaman pintin jälkeen he päättivät soittaa Vincentille Kaliforniaan. Hän ei ollut kotona, joten Bono jätti hänen puhelinvastaajaansa viestin, jonka Vincent vakuutti säilyttävänsä ikuisesti. "Me istutaan täällä kuplivassa Dublinissa ystäväsi Jonyn kanssa", viestissä sanottiin. "Me ollaan molemmat vähän kännissä ja me ollaan molemmat tosi tyytyväisiä tähän ihmeelliseen iPodiin enkä voi edes uskoa, että se on todella olemassa ja että pitelen sitä kädessäni. Kiitos sinulle!"

Jobs vuokrasi klassisen teatterin San Josessa tv-mainoksen ja iPodin erikoismallin julkistamista varten. Bono ja The Edge liittyivät hänen seuraansa lavalla. U2:n uutta albumia myytiin 840 000 kappaletta ensimmäisen viikon aikana ja se nousi ykköseksi Billboardin listalla. Bono kertoi lehdistölle jälkeenpäin tehneensä mainoksen ilmaiseksi, koska "U2 hyötyy siitä mainoksesta yhtä paljon kuin Applekin." Jimmy Iovine lisäsi, että mainos auttaa bändiä "tavoittamaan nuorempaa yleisöä."

Merkittävä piirre tässä kaikessa oli se, että liittoutuminen tietokone- ja elektroniikkayhtiön kanssa oli rockbändille paras tapa näyttää nuorekkaalta ja vedota nuorisoon. Bono selitti myöhemmin, etteivät kaikki yrityssponsoroinnit suinkaan olleet sopimuksia paholaisen kanssa. "Katsotaanpas nyt tätäkin", hän kertoi Chicago Tribunen musiikkikriitikolle Greg Kotille , "tässä tapauksessa 'paholainen' on joukko hyvin luovia ihmisiä, luovempia kuin monet soittajat rockbändeissä ovat. Johtava solisti on Steve Jobs. Nämä miehet ovat auttaneet luomaan musiikkikulttuurin kauneimman esineen sitten sähkökitaran. Se esine on iPod. Taiteen tehtävä on häätää rumuus sivummalle."

Bono sai vuonna 2006 Jobsin tekemään kanssaan toisenkin sopimuksen. Se liittyi Bonon Product Red -kampanjaan, jolla kerättiin rahaa ja kiinnitettiin julkista huomiota aidsin vastaiseen taisteluun Afrikassa. Hyväntekeväisyys ei koskaan ollut kiinnostanut Jobsia paljoakaan, mutta hän suostui tekemään iPodista punaisen erikoismallin Bonon kampanjaa varten. Hänen sitoutumiseensa liittyi kuitenkin varauksia. Hän ei esimerkiksi suostunut käyttämään kampanjalle ominaista tapaa laittaa yrityksen nimi sulkumerkkien sisään ja sanan RED yläindeksiksi sen jälkeen. Applen tapauksessa kirjoitustapa olisi ollut (APPLE)RED. "En halua Applea sulkumerkkien sisään", Jobs intti. Bono vastasi, "mutta Steve, sillä tavallahan me osoitamme yhtenäisyyttä asiamme puolesta."

Sananvaihto yltyi kiivaaksi eikä v-alkuisia sanojakaan vältetty, mutta lopulta he päättivät nukkua yön yli ennen lopullista päätöstä. Lopulta Jobs suostui jonkinlaiseen vesitettyyn kompromissiin. Mainoksissaan Bono saisi tehdä kuten halusi, mutta Jobs ei ikinä laittaisi Applea sulkumerkkeihin missään tuotteessaan eikä yhdessäkään myymälässään. iPodin kyljessä luki (PRODUCT) RED eikä siis (APPLE) RED.

"Steve voi olla räiskyvä", Bono muisteli, "mutta ne hetket tekivät meistä entistä läheisemmät ystävät, koska ei elämässä ole kovin montaa ihmistä, jonka kanssa voisi käydä näin juurevia keskusteluja. Hänellä on runsaasti vahvoja mielipiteitä. Juttelen hänen kanssaan keikkojemme jälkeen ja hänellä on niistä aina mielipide." Jobs perheineen kyläili silloin tällöin Bonon, hänen vaimonsa ja neljän lapsensa luona heidän kotonaan Nizzan lähellä Ranskan Rivieralla. Yhdellä tällaisella lomareissulla 2008 Jobs vuokrasi veneen ja ankkuroi sen lähelle Bonon taloa. He nauttivat yhteisiä aterioita ja Bono soitteli nauhoituksia lauluista, joita hän ja U2 valmistelivat sittemmin nimellä No Line on the Horizon julkaistua albumia varten.

Ystävyydestä huolimatta Jobs oli yhä tiukka neuvottelija. He yrittivät sopia uudesta mainoksesta ja biisin Get On Your Boots erikoisjulkistuksesta, mutta eivät pystyneet sopimaan ehdoista. Kun Bono loukkasi selkänsä 2010 ja joutui peruuttamaan kiertueen, Jobsin vaimo Laurene Powell lähetti hänelle lahjakorin, jossa oli komediakaksikko Flight of the Conchordsin DVD, kirja nimeltä Mozart's Brain and the Fighter Pilot , hunajaa Powellin omasta puutarhasta ja purkki särkyvoidetta. Jobs kiinnitti purkin kylkeen lapun, jossa luki: "Särkyvoidetta - tätä kamaa minä rakastan." n

Suomeksi teoksen kustantaa Otava. Kirjan on kääntänyt Jyri Raivio, ja se on saatavilla 24.10.