Helsinkiläinen Makia Clothing on ollut myrskyn silmässä viime päivät. Helsingin Sanomat uutisoi sunnuntaina, että Makian kausimallistossa on käytetty helsinkiläisen pursiseura Merenkävijöiden logoa muistuttavaa kuviota.

Nyt tiistaina Makia julkistaa uuden yhteistyömalliston, ja huomio ainakin on taattu. Makia Clothing ja Alvar Aalto -säätiö ovat yhdistäneet voimansa ja Makia on suunnitellut Alvar Aallon töistä inspiroituneen vaatemalliston.

”Toivon, että tämä mallisto kertoo kaikille, mitä Makia on. Kyseinen malliston alleviivaa, että teemme asioita kunnolla”, kertoo Makian luova johtaja Totti Nyberg.

Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh kertoo, että yhteistyö on sujunut hyvässä hengessä. Mallisto on etukäteen herättänyt kiinnostusta ulkomaita myöten. Alvar Aalto kiinnostaa erityisen paljon Japanissa, säätiön edustajat kertovat.

Ehdotus tuli Makialta, kertoo Lindh. Alvar Aalto -säätiö saa paljon yhteydenottoja ja valitsee kumppaninsa tarkkaan.

"Kyseessä ei ole mikään pelkkä myyntituote museokauppaan tai Makian tuote, jossa on Aalto-teema. Tässä on kyseessä nimenomaan brand sharing, brändiyhteistyö", Lindh sanoo.

Yksi kiinnostava hanke oli Artekin ja amerikkalaisen kulttibrändi ja vaatemerkki Supremen yhteistyö, jossa Alvar Aallon suunnittelema kolmijalkainen jakkara sai shakkiruudutetun istuinosan Supreme-logoineen.

Säätiö ylläpitää Alvar Aallon (1898-1976) kulttuuriperintöä. Makia tunnetaan paitsi aikuistumaan pyrkimästä katumuodista myös nimenomaan yhteistyömallistoista. Viime vuosina Makia on tehnyt yhteistyömallistoja menestyksellä muun muassa Moomin Charactersin, ruotsalaisen Tretornin ja italialaisen Supergan kanssa.

Yhteistyössä Alvar Aalto -säätiön kanssa Makia pääsi tutkimaan tutkinut Alvar Aallon arkkitehtuuritoimiston arkistoja, joiden pohjalta yhteistyömallisto on rakentunut. Mallisto on tulkinta Alvar Aallon töistä ja samalla kunnioitus hänen jättämäänsä kulttuuriperintöä kohtaan.

“Alvar Aallon tuottaman kulttuuriperinnön tunnetuksi tekeminen ei ole koskaan ollut niin innostavaa kuin nyt Makia-yhteistyön merkeissä”, toteaa säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh.

”Nuorten kiinnostus Makian vaatetuotteisiin sekä Aallon arkkitehtuuriin ja muotoiluun on riemastuttava asia jo sinällään, mutta nyt pääsemme testaamaan, mitä yhteistyö voi tuoda tullessaan. Nyt ei ole tarkoitus pitää puheita, vaan tehdä laadukkaita tuotteita”, Lindh jatkaa.

Samaan aikaan toisaalla: Makia pyrkii sopimaan logoasian Merenkävijöiden kanssa, vaikka sosiaalinen media myrskyääkin vielä aiheesta. Maanantaina Makia myönsi virheensä omissa kanavissaan ja vetävänsä kohutun Station-malliston loput tuotteet myynnistä. Lisäksi Makia tiedotti lahjoittavansa pursiseuran korvauksena vaatimat 5000 euroa hyväntekeväisyyteen.

Makia x Alvar Aalto -mallisto tulee myyntiin 15. lokakuuta Makian lippulaiva- ja verkkokauppaan, Alvar Aalto -säätiön museokauppaan sekä valituihin liikkeisiin ja verkkokauppoihin.