Lähdöt

Anna Juvonen 26.10.2012 09:23 päivitetty 4.2.2016 10:28

Marika Makaroff lähtee Fremantlesta - jatko auki

Fremantlen luova johtaja Marika Makaroff hoitaa nykyiset tuotantonsa loppuun saakka, kunnes jättää yhtiön ensi kesänä.

FremantleMedia Finlandin luova johtaja Marika Makaroff on ilmoittanut jättävänsä yhtiön ensi kesänä.

Heinäkuuhun saakka Fremantlessa jatkava Makaroff kertoo odottavansa uusia haasteita, mutta jatkosuunnitelmat ovat vielä auki.

"Lähtööni on melkein vuosi, joten suunnitelmista ei vielä ole ilmoitettavaa", Makaroff sanoo.

Hän on työskennellyt Fremantlessa kahdeksan vuoden ajan. Hän toimi talossa toimitusjohtajana vuodesta 2006 lähtien kunnes puolitoista vuotta sitten siirtyi luovan johtajan tehtäviin. Fremantlen toimitusjohtajana toimii nyt Eerika Vermilä.

Makaroff on kehittänyt draama- ja viihdetuotantoja koti- ja ulkomaisille markkinoille ja vastannut tuontojen kansainvälisestä markkinoinnista. Makaroffin tuoreimpia tuotantoja on muun muassa MTV:n torstaina julkistama lasten kykykisa KIDSing.

Kehityspäällikkö Teppo Hovi vastaa jatkossa Fremantlen nykyisistä ja uusista kehityshankkeista. Vastaava tuottaja Ella Piesala jatkaa työtään Fremantlen draamahankkeiden vetäjänä. Viihdeohjelmien vastaavana tuottajana jatkaa Jenni Lähteenmäki.