Suomalainen muotiketju Marimekko korostaa naisten rohkeutta ja rohkeita naisia alkuvuoden mainoskampanjassaan.

Yhtiö on valinnut mainoskasvokseen useilla taiteen aloilla ansioituneen Paula Vesala n. Kampanjakuvat ovat valokuvaaja Meeri Koutaniemen otoksia.

Koutaniemen kuvien tarkoituksena on tulkita rohkeaa Marimekko-naista. Kampanjassa Koutaniemi ja Vesala kertovat myös henkilökohtaisia pohdintojaan rohkeudesta ja oman polun kulkemisesta.

Kuvien lisäksi kampanjaan kuuluu myös videoita. Materiaali levittäytyy Marimekon omiin kanaviin sekä mainontaan Suomessa ja ulkomailla kevään aikana. Suomessa Marimekko on jo lanseerannut kampanjan ulkomainontaa.

Vesalan ja Koutaniemen ensimmäisten kuvien keskiössä on Annika Rimala nTasaraita-kuosi vuodelta 1968. Marimekon mukaan Rimala suunnitteli kuvion unisex-aikakauden symboliksi, joka sopii kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Marimekon luovien yhteistöiden tavoitteena on tuoda yhteen tahoja ja ihmisiä raja-aitoja ylittäen designin, taiteen ja teknologian aloilla.