Suomalainen muotitalo Marimekko on käynnistänyt Kasvutarinoita-kampanjan, jonka tarkoituksena on kertoa mielenkiintoisten henkilöiden luovuudesta ja henkilökohtaisesta kasvusta.

Yksi kampanjan kasvoista on irlantilainen muusikko Róisín Murphy.

Marimekon markkinointijohtaja Päivi Paltola kertoo, että Murphy on pitkäaikainen Marimekko-fani. Hänet on nähty Marimekon vaatteisiin pukeutuneena sekä vapaa-ajallaan settä keikoillaan.

"Kampanjassa hän puhuu erityisesti musiikista, inspiraatiosta ja taiteellisesta kasvustaan. Helmikuussa muodin ja asusteiden pääsuunnittelijamme Satu Maaranen kertoi oman kasvutarinansa luovana tekijänä, ja myöhemmin tänä vuonna tapaamme lisää mielenkiintoisia henkilöitä eri puolilta maailmaa", Paltola kertoo M&M:lle sähköpostitse.

Paltola ei kommentoi Murphyn kanssa tehdyn sopimuksen sisältöä tai sitä, miten yhteistyö käytännössä sai alkunsa.

Paltola toteaa, että asiakkaat toivovat brändeiltä ja ilmiöiltä aitoutta sekä kestäviä arvoja. Lisäksi brändien on puhuteltava ihmisiä yksilöinä ja sovittava näiden omaan arvomaailmaan. Henkilökohtaisen merkityksen rooli korostuu brändiviestinnässä. Kasvutarinoita-kampanja esimerkiksi kannustaa myös yleisöä jakamaan omia tarinoitaan.

"Artisti-laulaja Róisín Murphy on meitä inspiroivana taiteilijana ja rohkeana oman tiensä kulkijana täydellisesti sopiva tähän tematiikkaan", Paltola sanoo.

Kaikille Marimekon toimintamarkkinoille suunnatun Kasvutarinoita-kampanjan suunnittelusta vastaa Marimekon sisäinen markkinointitiimi. Paltolan mukaan Murphyyn liittyvissä sisällöissä artistilla itsellään on ollut merkittävä rooli.

Onko Kasvutarinoita-kampanjaan tulossa mukaan lisää kuuluisuuksia?

"Kampanjassa kerrotaan vuoden aikana erilaisten ihmisten mielenkiintoisia kasvutarinoita, mutta emme paljasta tarkempia yksityiskohtia tässä vaiheessa."