Kommentti

Aleksi Ylä-Anttila 13.4. 12:48 päivitetty 13.4. 13:30

Mark Zuckerberg, idoli, joka järkkyi – Vai järkkyikö?

Outi Järvinen

Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg ja hänen yrityksensä selviävät Cambridge Analytica -kohun yli.

Nuori, nörttimäisen oloinen mies istuu ison pöydän ääressä. Silmissä on surullinen katse. ”Minä en ole paha mies”, hän sanoo vetoavasti.

Kohtaus on vuonna 2010 valmistuneesta elokuvasta The Social Network. Elokuva kertoo maailman suurimman yhteisöpalvelun Facebookin syntytarinan ilman korulauseita.

Elokuvassa Jesse Eisenberg hyppää Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin nahkoihin. Hän on roolissaan syvällä. Katsojalle välittyy voimakas kuvaus introvertista, omalaatuisesta nuorukaisesta, joka omalla toiminnallaan aiheuttaa välillä ympärilleen kitkaa ja eripuraa.

Kun katselin tällä viikolla oikean Mark Zuckerbergin kuulemistilaisuutta Yhdysvaltain kongressin edessä, mieleeni nousi vahvasti edellä kuvattu kohtaus.

Zuckerberg vastaili hänelle esitettyihin kysymyksiin rauhallisesti. Silmistä saattoi silti ajoittain lukea, että hän olisi halunnut olla missä tahansa muualla kuin poliitikkojen grillattavana.

Facebookin toimitusjohtaja joutui vastailemaan kongressin kysymyksiin tiistaina ja keskiviikkona järjestetyissä kuulemistilaisuuksissa. Keskiviikkoinen kuuleminen kesti peräti viisi tuntia.

Zuckerbergilta vaadittiin selitystä siitä, miten Cambridge Analytica -yhtiö oli voinut saada haltuunsa noin 80 miljoonan yhdysvaltalaisen Facebook-käyttäjän henkilötietoja heidän tietämättään.

Helpolla Zuckerberg ei päässyt, vaikka joutui ajoittain selittämään itseään huomattavasti vanhemmille kongressin edustajille Facebookin käytäntöjä ja mainontaan pohjautuvaa ansaintalogiikkaa kuin alaluokalle puhuva opettaja.

Hän myönsi Facebookin keräävän tietoja myös sellaisista henkilöistä, jotka eivät ole palvelun käyttäjiä. Hän perusteli asiaa turvallisuuteen liittyvillä syillä.

Mark Zuckerberg joutui tällä viikolla Yhdysvaltain kongressin grillattavaksi. | Kuva: EPA

 

Toinen merkittävä Zuckerbergista irti saatu lausunto liittyi julkaisuvastuuseen. Hän sanoi Facebookin olevan vastuussa julkaistavista sisällöistä.

Tämä oli merkittävä linjaus, sillä sosiaalisen median julkaisualustat, kuten Facebook ja Twitter, ovat tähän saakka perustaneet koko kasvunsa sille periaatteelle, että ne toimivat julkaisualustana, eivätkä näin ole vastuussa sisällöistä samaan tapaan kuin perinteiset mediat.

Se, että maailman johtava somekeisari, noin 67 miljardin dollarin omaisuudesta nauttiva Zuckerberg antaa tällaisen lausunnon, on itsessään merkittävä keskustelunavaus, jonka seurauksia voi vain arvailla. Julkaisuvastuun ulottaminen somejätteihin olisi massiivinen muutos verkon ekosysteemissä.

Yleisesti ottaen Zuckerberg esiintyi viikolla hyvin nöyrästi. Hän on pahoitellut Cambridge Analytica -kohua moneen otteeseen, muun muassa koko sivun printti-ilmoituksen kautta.

Kulunut vuosi on ollut Zuckerbergin elämän raskain.

Facebook paljasti syksyllä venäläisen yhteisön jäsenien hyödyntäneen palvelua tarkoituksenaan vaikuttaa yhdysvaltalaisten äänestäjien mielipiteisiin vuoden 2016 presidentinvaalien yhteydessä.

Venäläisten kerrottiin ostaneen väärillä nimillä yhteensä 3000 poliittista mainosta, joista vähintään yhden näki Facebookin oman arvion mukaan 10 miljoonaa ihmistä.

Kongressin kuulemisissa käsiteltiin luonnollisesti myös syksyistä kohua. Zuckerberg totesi Facebookin ”käyvän kilpavarustelua” venäläisiä tiedustelupalveluja vastaan ja muita vihapuhetta sekä valeuutisia levittäviä tahoja vastaan.

Zuckerberg uskoo tekoälyn olevan ratkaisu ongelmaan. Sen avulla esimerkiksi tekstin tyylistä voitaisiin seuloa ennen julkaisua vihapuhetta sisältävää materiaalia.

Konkreettiset teot ja lupaukset jäivät toistaiseksi melko epämääräiseksi, mutta ydinviesti on selvä. Zuckerberg aikoo tehdä parhaansa, jotta Facebookin tietoturvaa ja julkaisuvalvontaa kehitetään.

On selvää, että Zuckerbergin oma henkilöbrändi on kärsinyt tämän vuoden aikana kolhun jos toisenkin. Olen silti melko vakuuttunut, että Zuckerberg ja Facebook pääsevät kriisin yli. Kahdesta syystä.

Ensinnäkin kovin moni merkittävä Facebook-mainostaja ei ole toistaiseksi hylännyt palvelua. Mikäli valumaliikettä olisi, sen olisi pitänyt alkaa toden teolla kohun ollessa kiivaimmillaan. Facebookin asema kustannustehokasta, kohderyhmät tehokkaasti tavoittavaa mainontaa tarjoavana alustana on brändeille yksinkertaisesti liian iso etu hylättäväksi.

Toinen syy liittyy Zuckerbergiin itseensä. Hän on klassinen esimerkki menestyjästä. Ristiriitainen oman tiensä kulkija, joka joutui kamppailemaan vaikeuksien kanssa jo Facebookin alkuaikoina.

Hän on poistunut kentältä voittajana joka kerta. Todennäköisyys sille, että ihminen luo omalla innovaatiollaan liki seitsemän miljardin omaisuuden 26-vuotissyntymäpäiväänsä mennessä, on häviävän pieni. Zuckerberg onnistui tässä.

Esiintyminen kongressin edessä kertoi olennaisen Zuckerbergista. Vaikka sisällä myllersi, hän hallitsi itsensä täydellisesti. Hän kohtasi haasteen, niin kuin se tulee kohdata. Ylpeästi, pää pystyssä ja pelotta.

Kun katselin hänen esiintymistään, minun oli helppo uskoa, että The Social Networkista tuttu repliikki pitää paikkansa. Mark Zuckerberg ei ole paha mies. Siksi hän ei kaadu, vaikka saisi astetta kovemman osuman.