Lohkoketjut

Ville Perttula 15.6. 08:02

Markkinointimaailma odottaa lohkoketjujen hyötyjä

Coloxbox

Lohkoketjut poistavat välikäsiä ja vähentävät mainoshuijauksia, mutta muutos tuskin tulee suurena aaltona.

Lohkoketjujen lupailema tulevaisuus vaikuttaa vähintäänkin vallankumoukselliselta.

Kryptovaluutta bitcoinin tunnetuksi tekemän teknologian pitäisi demokratisoida internet, ratkaista sähköiseen äänestykseen liittyviä ongelmia ja järisyttää finanssialaa. Lupailuja paremmasta tulevaisuudesta löytyy edestä ja takaa.

Alaa vavisuttavia maanjäristyksiä voi olla luvassa myös markkinoinnissa.

Toistaiseksi on hiljaista, ainakaan suurta vallankumousta ei ole näköpiirissä. Futuricen Suomen maajohtaja Riku Valtasola toteaa, että lohkoketjuteknologia on kokeiluasteella jokaisella alalla. Hän kehottaa suhtautumaan ylisanoihin varauksella.

”Kyse on kuitenkin tietokantateknologiasta, siis aika matalan tason jutusta. Tällä hetkellä lohkoketjut liikuttavat sellaisia tahoja, joilla on rahaa ja valmiuksia kehittää sovelluksia ja järjestelmiä lähes tyhjästä. Lähinnä siis startupeja, isoja pankkeja, vähittäiskauppajättiläisiä ja muita megapelureita, jotka voivat sijoittaa järjestelmien kehittämiseen.”

Valtasolan mukaan monessa tapauksessa jo olemassa olevat markkinointiratkaisut ovat taloudellisesti kannattavampia kuin aivan uusien lohkoketjuratkaisujen kehittäminen.

”Jos asiakas lähestyy meitä lohkoketjut edellä, kysymme, mihin hän sitä tarvitsee. Vielä tällä hetkellä on suuri mahdollisuus, että ei mihinkään.”

Futuricen Suomen-johtaja Riku Valtasola | Kuva: Pekka Karhunen

 

Lohkoketju tarkoittaa tietokantaa, joka toimii tietokoneiden muodostamassa verkostossa. Verkostoa ei ylläpidä yksi keskitetty taho, vaan kaikki verkoston jäsenet. Tämän vuoksi lohkoketjuista puhutaan hajautettuna tietokantana.

Tiedon tallennuspaikkaa kutsutaan lohkoiksi. Kaikki lohkoihin tallennettava tieto on verkoston osapuolten hyväksymää. Yleinen vertauskuva lohkolle on kirjanpidon tilikirja, johon kirjataan kaikki tapahtumat tietyltä ajanjaksolta.

Tietojen kirjaamisen jälkeen lohkoille annetaan aikaleima ja lohkot kryptataan. Lohkot liitetään toisiinsa algoritmin avulla, jolloin tapahtumien historiasta muodostuu ketju.

Lohkoihin voidaan tallentaa mitä tiedostoja hyvänsä, esimerkiksi kuva- ja tekstitiedostoja.

Lohkoketjuteknologiasta varmaa tekee se, että lohkoihin kirjattua tietoa ei voi muuttaa jälkikäteen. Jos tietoa haluaisi muuttaa, täytyisi kaikki verkostossa olevat kopiot lohkoista muuttaa.

Jaettu ja muuttumaton tieto ovat lohkoketjuteknologian piirteitä, jotka poistavat turhia välikäsiä ja luovat luottamusta. Esimerkiksi valuuttaa voidaan siirtää suoraan kahden osapuolen välillä, eikä pankkia välttämättä tarvita.

Markkinointiteknologiatoimisto Avaus tutkii muutaman asiakasyrityksen kanssa lohkoketjuteknologian käyttöä kanta-asiakasohjelmissa.

Avauksen b-to-b-johtajan Henri Syväsen mukaan lohkoketjut sopivat luonnollisesti kanta-asiakasohjelmien kehittämiseen, koska ne koostuvat yleensä usean monen yrityksen palveluista. Lohkoketjujen avulla kaikkiin ostotapahtumiin saadaan varmuus.

Avauksen b-to-b-johtaja Henri Syvänen | Kuva: Avaus

”Kanta-asiakasohjelmat ovat luonnollinen kohde, koska tieto pitää verifioida eli varmistaa. Jos asiakas on kerännyt jossain paikassa kanta-asiakaspisteitä, lohkoketjujen avulla pystytään varmentamaan, että näin on todella käynyt.”

Jos jokainen kohtaaminen asiakkaan kanssa pystytään varmentamaan, asiakkaille pystytään näyttämään entistä relevantimpaa sisältöä.

”Tietyllä aikavälillä saadaan myös säästöjä, koska turhia viestejä ei lähetetä”, Syvänen kertoo.

Helmikuussa päivittäistavarajätti Unilever kertoi, että se on alkanut kehittää IBM:n kanssa lohkoketjuihin perustuvia ratkaisuja digimainontaan. Tarkoitus saada varmuus mainosnäyttöjen tilastointiin ja siihen, että digimainokset päätyvät sinne, minne ne kuuluvat.

Unilever siis haluaa jäljittää, mitä kaikkea mediaostamisen prosessissa tapahtuu ja missä mainos näkyy. Unilever on viime aikoina painiskellut bränditurvallisuusongelmien kanssa, ja helmikuussa maailman toiseksi suurin mainostaja uhkasi vetää mainoksensa pois Googlesta ja Facebookista.

MTK etsii lohkoketjuista hyötyä työnhakijoille

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n työnvälityspalvelu töitäsuomesta.fi näki päivänvalon huhtikuussa. MTK ryhtyi kehittämään omaa työnvälityspalveluaan, koska se totesi, että maaseutua vaivaa työvoimapula.

MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola tarkentaa, että kyseessä on palvelun betaversio. Järjestelmään on kytketty palkkaus.fi-palvelu, jonka kautta työnantajat hoitaa palkanmaksun ja TE-viranomaisille oma käyttöliittymä. Palvelussa on tällä hetkellä noin tuhat rekisteröitynyttä käyttäjää.

Palveluun kehitetään tämän vuoden loppuun mennessä ensimmäinen lohkoketjuteknologiaan perustuva sovellus.

Toistaiseksi MTK ei tiedä, millainen tai mihin tarkoitukseen sovellus kehitetään. Mäki-Hakola selvittää, että sovellus voi liittyä esimerkiksi CV:n tai vanhojen työtodistusten lähetykseen. Hyvin todennäköisesti se liittyy tiedostojen lähettämiseen.

MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola

”Töitä Suomesta -palvelu on sellainen projekti, jossa lohkoketjutoteuksia on helppo testata. Meitä kiinnostaa tiedonsiirto, tiedonhallinta, turvallisuus ja hajautettu tiedon tallentaminen. Se, että tietoja ei voida väärentää, on todella houkutteleva piirre lohkoketjuissa.”

MTK haluaa kokeilla lohkoketjuja, koska se uskoo, että teknologia voi vaikuttaa jopa lainsäädäntöön yleistyessään.

MTK etsii kumppaneita, joiden kanssa projektia lähdetään viemään eteenpäin. Mäki-Hakola uskoo, että lohkoketjuteknologialla voidaan kitkeä byrokratiaa ja vähentää paperityön välivaiheita.

”Mahdollisuuksia on miltei rajattomasta: teknologialla voidaan hyödyntää sopimuksien todentamisessa, ruoan ja raaka-aineiden mobiilimaksamisessa tai vaikka muuttuvien peltopinta-alojen raportoinnissa. Tiivistäen voisi sanoa, että lohkoketjuilla voidaan helpottaa jäsentemme arkea. Lähdemme kehittämisessä liikkeelle työnhakijan kulmasta.”

Mäki-Hakola ei paljasta, paljonko MTK on laittanut rahaa lohkoketjujen tutkimiseen tai paljonko töitäsuomesta.fi:n kehittäminen on kustantanut.

Enemmän lohkoketjuista tuoreessa Markkinointi & Mainonta -lehdessä (12/2018).

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö