Mikko Ilomäki astui lahtelaisen painotalon Markprint in toimitusjohtajan saappaisiin vuoden alussa.

Aiemmin Erweko Oy :ssa ja Libriksessä toimitusjohtajana työskennellyt Ilomäki aloitti Markprintillä viime elokuussa myyntijohtajana. Jo tuolloin suunnitelmissa oli nousta koko talon johtoon ja osaomistajaksi. Tällä hetkellä Ilomäen omistusosuus on 27,3 prosenttia Markprintistä.

Ilomäki tuo painotaloon myynnin ja markkinoinnin näkemystä sekä osaamista. Hänen mielestään painoala tarvitsee näitä nyt kipeästi jäätyään digihypetyksen jalkoihin.

"Asiakkaat eivät tiedä, mitä kaikkea painamalla voi tehdä ja meidän tehtävämme on kertoa se", Ilomäki sanoo tiedotteessa.

Markprintin johdon on tarkoitus jalkautua aiempaa vahvemmin myyntityöhön. Myös entinen toimitusjohtaja, nykyinen hallituksen puheenjohtaja Arto Näveri jatkaa myyntityötä. Näveri perusti yrityksen vuonna 1985 yhdessä Matti Pukkila n kanssa. Pukkila työskentelee Markprintissä tuotantojohtajana.

Ilomäen mukaan markkinointia suunnitellaan Suomessa yhä kustannusten minimoimisella eikä vaikutusten maksimoimisella. Hän katsoo, että painotuotteilla on oma roolinsa tuottavan markkinoinnin tekemisessä. Ilomäki uskoo vahvasti sekä Markprintin mahdollisuuksiin että koko painoalan tulevaisuuteen.

"Ei tarvinnut miettiä kahta kertaa kun tähän pyydettiin", hän kommentoi uutta tehtäväänsä.

Markprintin liikevaihto viime vuonna laski kolme prosenttia vuodesta 2014 kaikkiaan 2,3 miljoonaan euroon. Liiketoiminnan tulos taas laski vuositasolla 18 prosenttia 59 500 euroon.