äänekkäät signaalit

Se kuva. Vakava, hautajaismainen tunnelma. Kauhistuneen näköinen Hillary Clinton on nostanut kätensä suun eteen. Barack Obama on kivikasvoinen, Joe Biden kuulemma sormeilee rukousnauhaa. Yksi pöydällä oleva kuva on sutattu turvallisuussyistä.

Tilanteesta tihkuu muutama hyvin mietitty kommentti. "Me saimme hänet". Iloa tai riehaantumista ei näy. Maailman etsityin terroristi tapetaan silmiemme edessä, vaikka näemmekin tilanteen vain Obaman turvallisuustiimin silmien kautta.

Harvoin on viesti ollut niin tehokas ja toisaalta niin loppuun asti mietitty. Jopa niin, että asiantuntijat alkavat epäillä, että koko tilanne on ollut lavastettu. Tavallaan on, tavallaan ei, veikkaan. Tuosta tilanteesta on todennäköisesti otettu useita kuvia. Jokaisen ilme on katsottu tarkkaan. Todennäköisesti muutama kuva on testattu eri kohderyhmillä. Tunnereaktiot on kartoitettu.

Ensimmäinen strateginen viestinnän päätös on kuva-aiheen valinta: mikä kuva Osama bin Ladenin tappamisesta lähetetään julkisuuteen. Ei veristä Osamaa. Ei Osamaa lainkaan. Sen sijaan päätettiin rohkeasti julkaista kuva tappajista.

Viestintä on useimmin edelleen sanarivejä ja tiedotteita, vaikka se voisi olla tunteita herättäviä kuvia ja muutama vahingossa "tihkunut" tiedonmuru. Kuten se, että joku sisäpiiriläinen kommentoi Osama bin Ladenin kuvaa, sen olleen karmea. Terroristi on siis kuollut ja riittävän karmealla tavalla. Vaikka me näimmekin sen vain Obaman silmistä ja otsan kurtusta. Ja Clintonin kauhusta.

Kuinka monella yrityksellä on kuvallisen viestin strategiaa viestintästrategiassaan? Kuinka monella viestintätoimistolla osaamista siihen? Mikä tässä vielä eroaa perinteisestä viestinnän mallista?

Tässä jos missä viimeistään huomaa sen, että koko operaation lopputuloksen kannalta viestintä on mitä suurimmassa määrin strateginen toiminto. Loistava viestintä on aina osa liiketoiminnan strategiaa. Tai pitäisi olla. Väärä kuva, väärä viesti. Löysä tiedote, latistunut viesti.

Siksi Obama vaalitkin voitti. Viestinnällä.