Telia on nimittänyt TV/Media-liiketoimintayksikköönsä Pohjoismaiden mainosmyynnin myyntijohtajaksi Malin Hägerin, MTV tiedottaa.

Häger on aiemmin toiminut Ruotsin TV4-kanavalla, jossa hänen kerrotaan ”luotsanneen muutosjohtajana kokonaisvaltaista kehityshanketta”. Tätä ennen hän teki uraa mediatoimistoissa. Häger toimi muun muassa mediatoimisto Starcomissa ostojohtajana, operatiivisena johtajana ja tv-puolen johtajana ja mediatoimisto IUM:ssä tv-puolen johtajana.

Lisäksi Malin Häger on eurooppalaisen mainostelevisio- ja radioyhtiöiden toimialajärjestön Egtan puheenjohtaja.

”Saamme kovan luokan kansainvälisen vahvistuksen kehittämään mainosmyyntiämme ja odotamme innolla, että pääsemme hyödyntämään Hägerin osaamista myös Suomessa”, MTV:n tuore toimitusjohtaja Johannes Leppänen sanoo tiedotteessa.

Hägerin mukaan hän tuntee Suomen myyntitiimin jo hyvin.

”Nyt odotan innolla asiakkaisiin, mediatoimistoihin ja kumppaneihin tutustumista”, Häger kommentoi.

MTV, TV4 sekä Suomen ja Ruotsin C More -kanavat myytiin Telialle viime vuoden lopulla.