Meeri Koutaniemi, 25, voitti viisi palkintoa ja päälle vielä yleisöäänestyksen Vuoden Lehtikuvat 2012 -kilpailussa. Kuultuaan palkinnosta Koutaniemi pyllähti omien sanojensa mukaan lumihankeen silkasta hämmästyksestä.

Koutaniemi voittamat sarjat ovat Vuoden Lehtikuvaaja, Vuoden Lehtikuva, Vuoden Henkilökuva, Vuoden Ulkomaan Reportaasi ja Vuoden Multimedia.

Vuoden Uutiskuvan otti Iltalehden Jenni Gästgivar.

Vuoden Urheilukuvan otti Apu-lehden Timo Pyykkö olympialaisissa.

Vuoden Kuvaessee palkinto myönnettiin freelancer Aapo Huhdalle.

Vuoden Kotimainen Reportaasi on freelancer Aleksi Poutasen kuvaama.

Kilpailuun osallistui 109 valokuvaajaa 2621 valokuvalla ja 8 multimediaesityksellä. Kisaa tuomaroivat visuaalinen konsultti Adriaan Monshouwer, valokuvaaja Perttu Saksa ja valokuvaaja Heidi Piiroinen.

Palkittuihin valokuviin voi tutustua täällä.