Havaintoja omasta päästä, osa 6. (koska kutososat rokkaa kuin Kurre):

  • Tieto toisen maailmansodan päättymisestä ei saavuttanut kaikkia japanilaissotilaita. Heitä löytyi saarilta piileksimästä vielä 60- ja 70-luvuilla. Tuli vaan mieleen.
  • Omalla erinomaisuudella kerskuminen yrityksen tai yksilön toimesta on aina ollut vähän kaksipiippuinen…haulikko. Näinä päivinä se osoittaa entistä alleviivatummin viestin lähettäjää kohti.
  • Kuten aina, elämme illuusiossa. Oletuksiin perustuneen panikoinnin jälkeen olemme höllentäneen varautuneisuuttamme, joka pohjaa toiveeseen. Siinä välissä loimme kuvan lamasta, joka muuttui todeksi, koska raha tottelee ihmistä, joka tottelee mielikuvitelmiaan. Kaiken aikaa ihminen keksii erilaisia sääntöjä ja kupuja, joiden seurauksista tai hyödyistä kukaan ei varmuudella tiedä mitään. Meidän maan ja Liisan Ihmemaan ero on siinä, että jälkimmäisen illuusio on riemukas ja toiveikas.
  • Ego. Kaikista se löytyy. Sen ongelma: mitä isompi se on, sitä pienempi ihminen sen sisällä.
  • Jo käydään keskustelua mitä kukin tekee ensimmäisenä heti tämän jälkeen. Ilmeisen monesta asiasta ollaan nyt paitsi. Eli jotain puuttuu, enemmän pitäisi saada, tämä ei riitä. Tarina ihmisluonteesta. Sen alku, keskikohta ja väistämätön loppu.
  • Välillä hävettää isosti koko miessukupuolen puolesta. Osa ”miesten” kommenteista joihin somessa törmää liittyen Kulmuniin ja Mariniin ovat sitä tasoa, että toivoisin voivani irtisanoutua sukupuolestani. Tai luoda kategorian, joihin nämä sikaniskat voisivat siirtyä.
  • Ne ihmissuhteet, joissa on syvyyttä ja kasvua, perustuu molemminpuoliseen tahtoon hyväksyä toinen sellaisena ihmeenä kuin hän on. Se vaatii molemmilta rohkeutta avata sydäntään ja heikkouksiaan, neurooseja ja unelmia. Niin luottamus syvenee. Normissa me emme välttämättä pysähdy toiseen ääreen vaan se ensimmäinen kuori riittää, se opittu ja kätkevä, ”toi nyt on tollanen”. Nyt olisi aikaa olla utelias ja selvittää kuka siinä pöydän ääressä kanssasi istuu. Ei takuuvarmasti juuri se joka luulit tai jollaiseksi hänet on leimattu.
  • Jos joutuisin autiosaarelle yksin tai vastaaviin olosuhteisiin, ottaisin mukaan: mortadellaa, pastaa ja tryffeliä, Anttilan postimyyntiluetteloja 90-luvulta, kynän ja kirjepaperia, korvapuusteja ja kylmää(!) maitoa, Markku Enwallin kootut aforismit, levysoittimen ja Queenin tuotannon, nyrkkeilysäkin. Eiköhän nuo täyttäisi kaikki primitiiviset tarpeeni. Tuli vaan mieleen.
  • Kohta alkaa se todellisuus, jossa vallitseva käsitys yhä on, että naisten tulee näyttää seksikkäältä ja miehen menestyneeltä, kuluttaminen on tapa ilmaista persoonallisuutta ja ihminen on brändi. Se kuka olet siirtyy taustamuuttujaksi. Voi kunpa tulisimme ulos vähän vahvempina.
  • Shokkiuutinen. Rakkaus ei ole tunne vaan tarve. Se on meille yhtä elintärkeää kuin vesi tai happi. Ja se että sitä antaa, täyttää hyvällä mielellä sekä antajan että saajan. Saattaa olla yhä tahoja, joita tämä uutinen ei ole tavoittanut.

Kirjoittaja Tommi Laiho vastaa markkinointitoimisto Folkin strategiatyöstä ja uusasiakashankinnasta.