Toimistot

Ville Perttula 7.5.2018 11:50

Mellakka Helsinki perustaa manageritoimiston – toimisto edustaa muun muassa Antti Holmaa ja Linda Liukasta

Anniina Nissinen
Emma Alftan

Mellakka Managementin toimitusjohtajana ja osakkaana aloittaa Otavalla työskennellyt Emma Alftan.

Viestintä- ja pr-toimisto Mellakka Helsinki perustaa manageritoimiston.

Mellakka Management keskittyy luovien ja yhteiskunnallisten vaikuttajien strategiseen urasuunnitteluun ja puhujapalveluiden myyntiin Suomessa ja ulkomailla. Mellakka Management järjestää koulutusta sekä valmennusta asiantuntijoille ja yritysjohdolle.

Mellakka Management tekee myös vaikuttajamarkkinointia, sillä se tarjoaa edustamiensa henkilöiden some-sisältöjen kaupallistamispalveluita.

Toimiston asiakkaina ovat manageroitavat ihmiset ja yhteistyöyritykset. Mellakka Managementin edustuksessa ovat alkuvaiheessa Linda Liukas, Antti Holma, Jenni Pääskysaari, Henkka Hyppönen, Anna Perho ja Jani Halme.

Mellakka Managementin toimitusjohtajana aloittaa Emma Alftan, joka on vetänyt neljä vuotta Otavan lasten ja nuorten kirjaosastoa.

Alftan kertoo M&M:lle huomanneensa, että esimerkiksi kirjailijat ja puhujat saattavat jäädä yksin urakysymysten kanssa.

"Strateginen urasuunnittelu tarkoittaa sitä, että kun ihminen esimerkiksi kirjoittaa kirjoja ja luennoi, hänen työnsä muuttuu hajanaiseksi. Tällaiset ihmiset tarvitsevat monesti manageria, jonka kanssa voi suunnitella, miten uraa kehitetään ja miten tulorakenne voisi muodostua."

Managerointia on Alftanin mukaan hoidettu hyvin musiikkipuolella, mutta kirjailijoiden ja puhujien tulot koostuvat erilaisista asioista, kuten puhujakeikoista. Alftan uskoo, että Mellakka Managementin konsepti on uniikki Suomessa.

"Kun puhutaan esimerkiksi kirjailijoista, joiden kirjoja on julkaistu kansainvälisesti ja he tekevät puhujakeikkoja ulkomailla, ei heille ole ollut tällaista managerointitoimistoa. Tai jos on, se on pidetty piilossa."

Vuonna 2016 Mellakka Helsingin liikevaihto oli 638 000 euroa. Yhtiön liiketulos oli 43 000 euroa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö