Kommentti

Marjut Tervola 5.7. 12:07

Merelliseen Helsinkiin ei tule Tukholman Sandhamnin kaltaista saaristohelmeä – tässä ovat syyt miksi

Tiina Somerpuro

Merellisen Helsingin todellinen ongelma on mantereen puolella. Merellinen kaupunki tarvitsee toimintansa keskukseksi sataman, mutta Helsingillä ei ole vierasvenesatamaa.

Helsinki on tehnyt päätöksen kehittää merialueitaan niin, että vuoteen 2050 mennessä merellinen Helsinki olisi aktiivinen osa kaupunkia. Merellisen Helsingin strategia on tervetullut. Olen ilolla seurannut, kuinka entiset armeijan saaret Vallisaari, Lonna ja Isosaari ovat vapautuneet kaupunkilaisten käyttöön.

Vaikka työ on alussa, uskallan silti väittää, että visio ei toteudu. Oman kokemukseni mukaan Helsinki nimittäin jatkuvasti unohtaa suunnitelmissaan merellisen Helsingin kannalta oleellisen ryhmän: omaehtoiset veneilijät.

Lauttaliikenne, jota kaupunki on kehittänyt, on tietysti oltava saariin sujuvaa. Merellistä Helsinkiä ei kuitenkaan voi rakentaa päiväreissuja tekevien maakrapujen varaan. Merellinen kaupunki ei elä ilman pienveneilijöitä. Puuveneet ja purjeveneet tarvitaan rannoille jo fiiliksen vuoksi. Jotta veneilijät saadaan liikkeelle, tarvitaan palveluja.

Aloitetaan Isosaaresta. Viime kesänä avatulla saarella on täydellinen sijainti vajaan tunnin lauttamatkan päässä kehittyä merelliseksi saaristokeitaaksi. Alueen rakentamiseksi on jo olemassa kolme eri suunnitelmaa, ja hyvä niin.

Yksi asia on kuitenkin mennyt jo alussa pieleen. Saaren vierasvenesatama ja ravintolatoiminta on eriytetty kahdelle eri yrittäjälle. Venepaikka tulee maksaa kännykällä kameravalvonnassa. Tästä seuraa, että ravintolayrittäjältä jää elintärkeät eurot saamatta. Näin siksi, että yleensä kun veneilijä maksaa venepaikan satamakonttorissa, käteen tarttuu muutakin ostettavaa. Lapsille jätskit ja isälle rantautumistuoppi. Saattaa koko perhe jäädä lounaalle.

Venesatama on saarten luonnollinen kohtaamispaikka, ja siksi sitä pitää kehittää eikä eristää. Nyt veneporukka sulkeutuu omaan poukamaansa. Se jo tiedetään, että sähköjä laituriin ei saada. Saataisiinko edes vessa?

Vielä kummallisempi tarina on Rysäkari, puolustusvoimien entinen saari sekin, joka seitsemän vuotta sitten myytiin yksityiselle yrittäjälle. Tom Kaislan tarkoitus oli palauttaa upea linnakesaari entiseen loistoonsa tekemällä siitä matkailukeskus. Suunnitteilla oli kokoustiloja, ravintola ja vierasvenesatama. Voisiko kaupunkilainen enempää toivoa?

Hanke on tyssännyt byrokratiaan ja siihen, ettei Helsingin kaupunki saanut kaavoitettua saarta. En tiedä, mitä kaikkea loputtomaan sotkuun liittyy, mutta viimeisin käänne oli siirtää kuntien rajaa niin, että Rysäkari siirtyisi Espoolle, josta yrittäjä toivoi Helsinkiä yhteistyökykyisempää kumppania. Tämä hanke kuivui kokoon viime viikolla. Yrittäjä lienee jo luopunut toivosta saaren herättämiseksi henkiin.

Vallisaaren uudistuksessa kaupunki on onnistunut armeijan entisistä saarista parhaiten. Siellä järjestetään jo monenlaista ohjeistoimintaa, kuten fatbike-pyöräilyä ja joogaa. Vallisaaren vetonaulaksi on suunnitteilla myös vuonna 2020 ensimmäinen merellinen taidebienaali.

Toivottavasti myös veneilijöiden asiat saadaan kuntoon ennen tällaista juhlavuotta. Vallisaaressa on kyllä upea laituri, mutta siihen se sitten taas jää. Jotta saaren piensatama oikeasti heräisi eloon, tarvittaisiin peseytymistilat ja sauna.

Olen tässä puhunut saarista, mutta merellisen Helsingin todellinen ongelma on silti mantereen puolella. Merellinen kaupunki tarvitsee tietysti toimintansa keskukseksi sataman, mutta Helsingillä ei ole vierasvenesatamaa. Suomenlinna on tätä lähinnä, mutta pienuutensa ja sijaintinsa vuoksi se ei voi kasvaa merellisen Helsingin sydämeksi.

Pienemmät kaupungit, kuten Hanko, Tammisaari ja Turku, ovat kyllä vierasvenesatamineen onnistuneet tunnelman luonnissa. Lipunlaskun aikaan laiturilla tärähtelee trumpetti ja ihmiset istuvat iltaa terasseilla. Fiilis vetää paikalle myös turisteja merellistä rantaelämää hengittämään. Vaikka rantoja piisaa, me helsinkiläiset olemme alistuneet, että tällaista ei saada aikaan kotikaupungissamme.

Itseoikeutettu paikka merellisen Helsingin keskukseksi olisi tietysti Kaivopuiston ranta. Mutta paikkaa ei ole suunniteltu niin, että sinne pääsisi veneellä, mikä tuskin tässä vaiheessa yllättää ketään. Muutama vieraspaikka on tarjolla Hernesaaressa rannassa, Sedu Koskisen ravintolan laiturissa espanjalaisten palmujen alla. Siihen ei kuitenkaan tohdi tulla, ellei ole alla moottorilla kulkevaa muskelialusta.

Koska Helsinki ei ymmärrä veneilyn päälle, siltä jää kokonaan hyödyntämättä purjehduskilpailujen potentiaali. Esimerkkiä voisi ottaa vaikka tänä viikonloppuna Hangossa järjestettävästä Regatasta, joka vetää kaupungin majoituspaikat täyteen pitsihuviloiden viimeistä petiä myöten. Helsingissäkin järjestetään kesän aikana useita purjehduskilpailuja, mutta tapahtumien hyötyjä ei osata ottaa irti markkinoinnissa ja oheistapahtumien suunnittelussa. Paikalle osaavat vain kilpailijat.

Jossain lehtihaastattelussa kerran ehdotettiin, että Helsingin saaristoon tarvittaisiin Tukholman Sandhamnin kaltainen elävä matkailumesta. Sandhamn on ulkosaaristossa oleva pittoreski ruotsalainen saaristokylä, jossa on täyden palvelun vierasvenesatama ravintoloineen, kahviloineen ja kauppoineen. Turisteja piisaa kuten ökyveneitäkin. Eloa ja meininkiä riittää pitkälle iltaan.

Ei kuulkaas tarvita Sandhamnia. Saattaisin ensin nämä perusasiat kuntoon.